"Minä olisin vaatinut, että kaikki joet olisivat olleet kaikkien purjehdittavissa, että meri olisi ollut yhteinen, että vakinaiset, suuret armeijat olisi supistettu aina hallitsijoiden kaarteihin asti.
"Ranskaan palattuani, tuohon suureen, voimakkaaseen, mahtavaan, rauhalliseen ja mainehikkaaseen isänmaahan, olisin julistanut sen rajat muuttumattomiksi; jokaisen tulevan sodan puolustussodaksi, jokaisen uuden aluelaajennuksen kansallisvastaiseksi; minä olisin liittänyt poikani keisarikuntaan; minun diktaturini olisi päättynyt ja hänen perustuslaillinen hallituskautensa olisi alkanut...
"Parisi olisi ollut maailman pääkaupunki ja ranskalaiset kaikkien kansojen kateuden esineenä!...
"Joutoaikani ja viimeiset päiväni olisin sitte omistanut keisarinnan avulla ja poikani kuninkaallisen kasvatuksen aikana sitä varten, että vähitellen olisin kulkenut oikeana talonpoikaismatkueena omilla hevosillani valtakuntani kaikki kolkat, kuunnellut valituksia, poistanut vääryyksiä, kylvänyt kaikille tahoille ja joka paikkaan rakennuksia ja hyviä töitä."
[156] "400,000 miehestä, jotka marssivat Veikselin yli, oli puolet itävaltalaisia, preussilaisia, saksilaisia, puolalaisia, böhmiläisiä, württembergiläisiä, mecklenburgilaisia, espanjalaisia, italialaisia ja neapelilaisia. Keisarillinen kaarti oli oikeastaan muodostettu kolmanneksi osaksi hollantilaisista, belgialaisista, Rheinin rantojen asukkaista, piemontilaisista, sveitsiläisistä, geneveläisistä, toskanalaisista, roomalaisista, 32:nen sotadivisionan, Bremenin, Hamburgin y.m. asukkaista. Tuskin oli siinä 140,000 ranskaa puhuvaa miestä.
"Venäjän retki maksoi Ranskalle oikeastaan alle 50,000 miehen. Venäjän armeija kadotti eri taisteluissa Vilnasta Moskovaan peräytyessään neljä kertaa enemmän kuin Ranskan armeija. Moskovan palo vei hengen 100,000 venäläiseltä, jotka metsiin paenneina kuolivat nälkään, viluun ja kurjuuteen. Lopuksi kärsi Venäjän armeija marssiessaan Moskovasta Oderille vuodenajan ankaruudesta. Vilnaan päästyään oli siinä ainoastaan 50,000 miestä, vaan Kalischissa ei ollut enää 18,000."
[157] Moskovan viereinen paikka. Suom. muist.
[158] Olipa pääni hyvä tai huono, mutta muuhun kuin siihen ei ole luottamista.
[159] Minun siis hyvät herrat on maksettava säretyt astiat.
[160] Je suis ne Tartare. Je voulus être Romain. Les Français m'appelèrent barbare. Les Russes Georges Dandin. Eli olen syntynyt tatarina. Olen tahtonut olla roomalaisena. Ranskalaiset ovat sanoneet minua raakalaiseksi. Venäläiset Georges Dandiniksi.