— Mutta minäpä puhun ja Pjotr Kirillovitsh myöskin...
— Hölynpölyä, sanon minä sinulle! Eivät korvantauksesikaan ole vielä kuivuneet ja jo sotapalvelukseen tekee mieli! — Kreivi otti paperit luultavasti lukeakseen ne vielä kerran huoneessaan ennen levolle menoaan ja läksi menemään huoneesta. — Pjotr Kirillovitsh, lähdetään tupakoimaan...
Pierren oli vallannut levottomuus ja epäröiminen. Natashan oudosti välkkyvä ja eloisa katse, joka myötäänsä oli tähtäillyt häntä enemmän kuin hellästi, oli saattanut hänet tuohon tilaan.
— Ei, minä taidan lähteä kotiin...
— Kotiin? Tehän aijoitte olla illan meillä... Ja muutenkin olette alkaneet käydä harvoin. Vaan hän tuossa ... — sanoi kreivi suopeasti Natashaa osottaen, — on iloinen ainoastaan teidän aikananne.
— Niin, en muistanut... Minun täytyy ehdottomasti kotiin... Asiat vaatii ... — sanoi Pierre nopeasti.
— No, näkemiin asti sitte, — virkkoi kreivi ja poistui huoneesta.
— Miksi te lähdette? Miksi olette hermostunut? Miksi? ... — kysyi Natasha Pierreitä katsoen häntä tiukasti silmiin.
"Siksi, että rakastan sinua!" aikoi hän sanoa, mutta ei sanonut, punastui korviaan myöten ja loi katseensa maahan.
— Siksi, että minun on parasta käydä teillä harvemmin... Siksi ... ei, toimethan ne vain...