Päätettiin pysähtyä Drissan leiriin, vaan Paulucci, joka himosi ylipäällikkyyttä, saakin yht'äkkiä vaikutetuksi Aleksanteriin niin voimakkaasti, että Pfuelin suunnitelma hylätään ja asiain johto annetaan Barclayn käsiin. Mutta kun Barclay ei herätä luottamusta, rajotetaan hänen toimintavaltaansa. Armeijat ovat hajallaan, johdon eheyttä ei ole, Barclay ei ole suosittu. Tästä saksalaisen ylipäällikön vieromisen ja armeijan hajallaan olemisen sekasotkusta johtuu yhdeltä puolen epäröivä, veltto toiminta ja taistelun karttaminen (josta ei olisi voinut pidättyä, jos armeijat olisivat olleet koossa eikä ylipäällikkönä Barclay) ja toiselta puolen yhä lisääntyvä viha saksalaisia kohtaan sekä isänmaallisen hengen viriäminen.
Ja lopuksi, hallitsija matkustaa armeijasta, jonka seikan ainoaksi ja otollisimmaksi tekosyyksi valitaan ajatus, että hänen on herätettävä pääkaupunkien kansa nousemaan kansalliseen sotaan. Tämä hallitsijan matka Moskovaan saa Venäjän voimat kasvamaan kolmenkertaisiksi.
Hallitsija poistuu armeijan keskuudesta siitä syystä, että hän olisi haitannut ylipäällikön vallan kokonaisuutta ja hän toivoo, että sen jälkeen ryhdytään tarmokkaasti toimimaan. Mutta armeijan päällikköjen asema huononee ja sotkeutuu entistä pahemmaksi. Bennigsen, suuriruhtinas ja kenraali-adjutanttien lauma jää armeijaan pitämään silmällä ylipäällikön toimia ja kannustamaan hänen tarmoaan, vaan Barclay, joka tuntee olevansa entistä ahtaammalla kaikkien näiden hallitsijan silmien katsannon alla, käy yhä varovammaksi, pelkää toimia uskaliaasti ja karttaa taistelua.
Barclay edustaa ja puoltaa varovaisuutta. Tsesarevvitsh viittaa petokseen ja vaatii ratkaisevaa taistelua. Ljubomirski, Bronnitski, Vlotski ja muut senkaltaiset lietsovat tämän sotkun ja hälinän semmoiseksi mylläkäksi, että Barclay lähettää sillä tekosyyllä, että hänen on toimitettava hallitsijalle muutamia asiapapereita, puolalaiset kenraali-adjutantit Pietariin ja ryhtyy avoimeen taisteluun Bennigsenin ja suuriruhtinaan kanssa.
Smolenskissa armeijat vihdoinkin yhtyvät, niin paljo kuin Bagration hangottelikin sitä vastaan.
Bagration ajaa vaunuilla talon eteen, jossa Barclay asuu. Barclay panee upseerivyön vyötäreilleen, tulee vastaan ja esittää raportin arvossa ylemmälle Bagrationille. Bagration koettaa olla ylevämielinen ja arvonsa ylemmyydestä huolimatta alistuu Barclayn johtoon, mutta on tämän jälkeen vielä eripuraisempi. Bagration lähettää hallitsijan käskystä hänelle virallisen kertomuksen. Hän kirjottaa Araktshejeville: "Tehköön hallitsijani miten tahtoo, mutta minä en voi mitenkään tulla toimeen ministerin (Barclayn) kanssa. Lähettäkää minut Herran nimessä jonnekin vaikka rykmentin päälliköksi, täällä minä en voi olla. Koko pääkortteeri on täynnä saksalaisia, niin että venäläisen on mahdoton elää eikä mistään ole mitään tolkkua. Minä luulin palvelevani yksistään hallitsijaa ja isänmaata, vaan todellisuudessa onkin niin, että palvelen Barclayta. Ja sitä en tosiaankaan tahdo". Bronnitskien, Wintzingerodein ja muiden heidänlaistensa hääräilevä parvi myrkyttää yhä enemmän ylipäälliköiden välejä ja yksimielisyys hataroituu hataroitumistaan. Smolenskin luona hankkiudutaan ryntäämään ranskalaisten kimppuun. Eräs kenraali lähetetään tutkimaan asemaa. Tämä kenraali, joka vihaa Barclayta, menee hyvän ystävänsä, armeijaosaston päällikön luo ja istuttuaan hänen luonaan kokonaisen päivän palaa Barclayn luo ja moittii taistelutannerta aivan yksityiskohtia myöten, vaikka hän ei ollut sitä nähnytkään.
Sillä aikaa kun riidellään ja väitellään tulevasta taistelupaikasta, sillä aikaa kun me etsimme ranskalaisia erehdyttyämme heidän olinpaikastaan, yllättävät ranskalaiset Nevjerovskin divisioonan ja marssivat aina Smolenskin muurien alle.
Nyt on ryhdyttävä äkkiarvaamatta taisteluun, jotta pelastettaisiin liikeyhteys. Taistelu taistellaan. Tuhansia surmataan kummallakin puolella.
Smolensk jätetään vastoin hallitsijan ja koko kansan tahtoa. Mutta Smolenskin polttivat asukkaat itse, jotka heidän kuvernöörinsä oli pettänyt, ja kurjuuteen joutuneet asukkaat lähtevät muille esimerkin antaen Moskovaan ja ajattelevat vain omia tappioitaan sekä yllyttävät vihaa vihollista kohtaan. Napoleon marssii edelleen, me peräydymme ja saavutetaankin juuri se, jonka piti lannistaa Napoleon.