— Voi olla hyvin mahdollista, että sotanäyttämö vähitellen lähenee meitä...
— Ha-ha-haa! Sotanäyttämö! — sanoi ruhtinas. — Minä olen sanonut ja sanon nytkin, että sotanäyttämönä on Puola eikä vihollinen koskaan pääse Niemeniä etemmäksi.
Dessalles katsahti kummissaan ruhtinaaseen, joka puhui Niemenistä, vaikka vihollinen oli jo Dnjeperin rannoilla. Mutta ruhtinatar Maria, joka oli unohtanut Niemenin maantieteellisen aseman, ajatteli, että hänen isänsä puhui totta.
— Lumien sulaessa he hukkuvat Puolan nevoihin. He eivät näe eteensä, — sanoi ruhtinas nähtävästi ajatellen v:n 1807 sotaa, joka, kuten hänestä tuntui, oli ollut vasta äsken. Bennigsenin olisi pitänyt marssia ennemmin Preussiin, asiat olisivat käyneet toisin...
— Mutta, ruhtinas, — virkkoi Dessalles arasti, — kirjeessä puhutaan Vitebskista...
— Niin, kirjeessäkö? Niin ... — sanoi ruhtinas tyytymättömästi. — Niin ... niin... — Hänen kasvonsa äkkiä synkistyivät. Hän vaikeni hetkisen. — Niin, hän kirjottaa, että ranskalaiset lyötiin ... minkä joen luona se olikaan?
Dessallesin silmät vaipuivat alas.
— Ruhtinas ei kirjota siitä mitään, — sanoi hän hiljaa.
— Eikö kirjota? En suinkaan minä sitä ole keksinyt.
Kaikki olivat hyvän aikaa ääneti.