Dron vastasi, että näiden musikkojen hevoset olivat ajossa. Alpatitsh mainitsi muita musikoita. Vaan ei näilläkään ollut Dronin puheesta päättäen hevosia, joista toiset olivat kyyditsemässä kruunun tavaroita, toiset taas vähäväkisiä, kolmansien hevoset olivat kuolleet rehun puutteesta. Dronin mielestä oli mahdoton saada sekä vaunuhevosia että kuormahevosiakaan.

Alpatitsh oli tarkkaavasti katsonut Droniin ja rypistellyt naamaansa. Kuten Dron oli mallikelpoinen kunnan vanhin — musikka, samoin oli Alpatitshkin niinä 20 vuotena, jolloin hän oli hoitanut ruhtinaan tiloja, tullut mallikelpoiseksi tilanhoitajaksi. Hänen vaistonsa oli kehittynyt tavattoman teräväksi käsittämään sen rahvaan tarpeita ja pyyteitä, jonka kanssa hän oli tekemisissä ja siksi hän oli erinomainen tilanhoitaja. Katsahdettuaan Droniin, hän oivalsi heti, etteivät Dronin vastaukset ollenkaan ilmaisseet hänen ajatuksiaan, vaan ilmaisivat sen Bogutsharovon kyläkuntalaisten yleisen mielialan, joka oli vallannut kunnanvanhimmankin. Mutta tämän ohella hän tiesi, että varakoituneen ja kunnan vihaaman Dronin oli horjuttava kahden leirin välillä — herrasleirin ja talonpoikien. Tämän horjumisen havaitsi hän Dronin katseessa ja sen vuoksi astui Alpatitsh äreän näköisenä aivan Dronin eteen.

— Kuulehan, Dronushka, — sanoi hän. — Älä sinä turhia latele minulle. Hänen ruhtinaallinen ylhäisyytensä Andrei Nikolajevitsh itse antoivat minulle määräyksen, että joka mies on laitettava pois eikä kukaan saa jäädä vihollisen kanssa ja siihen on olemassa tsaarin käsky. Vaan jos ken jää, se on tsaarin kavaltaja. Ymmärrätkö?

— Ymmärrän, — vastasi Dron yhä maahan katsoen.

Alpatitsh ei tyytynyt tähän vastaukseen.

— Hoi, Dron, ei hyvä peri! — sanoi Alpatitsh päätään punoen.

— Teillä on valta ja voima, — virkkoi Dron surullisesti.

— Älä kantturoi, Dron, — toisti Alpatitsh vetäen poveltaan käden, jolla hän teki juhlallisen liikkeen permantoon Dronin jalkojen eteen. — Ei siinä kyllä, että näen sinun lävitsesi, vaan minä näen sinun allesikin kolmen arssinan syvyydeltä kaikki lävitse, — sanoi hän katsahtaen permantoon Dronin jalkoihin.

Dron joutui hämilleen, vilkasi hätäisesti Alpatitshiin ja loi taas silmänsä alas.

— Älä huoli enää loruilla, vaan sano kyläläisille, että alkaisivat hankkiutua lähtemään Moskovaan ja toisivat huomenaamuksi hevoset ruhtinaan tavaroille. Äläkä mene kokoukseen. Kuuletko?