Anna Ignatjeva puheli vähän aikaa ruhtinatar Mariasta ja tämän isävainaasta, josta Malvintseva ei nähtävästi ollut pitänyt ja kyseli sitte, mitä Nikolai tiesi ruhtinas Andreista, joka myöskään ei näyttänyt olevan hänen suosiossaan. Sitte laski mahtipontinen vanha leski Nikolain menemään uudistaen pyyntönsä tulla käymään hänen luonaan.
Nikolai lupasi tulla ja punastui taas, kun hän jätti hyvästit Malvintsevalle. Ruhtinatar Mariasta mainitessa tunsi Rostof jostain käsittämättömästä syystä kummallista arkuutta, jopa pelkoakin.
Malvintsevan puheilta palatessaan Rostof aikoi mennä uudelleen tanssimaan, mutta pieni kuvernöörin rouva laski pullean lihavan kätensä Nikolain käsivarrelle ja sanottuaan, että hänellä on jotain puhumista Nikolaille, hän vei tämän divaanihuoneeseen, josta muut hetipaikalla poistuivat, jotteivät olisi häirinneet kuvernöörin rouvaa.
— Kuulehan, mon cher, — sanoi kuvernöörin rouva vakava ilme pienillä, suopeilla kasvoilla, — sinun pitäisi tehdä se kauppa. Tahdotko, että minä toimitan sinut naimisiin?
— Kenen kanssa, ma tante? — kysyi Nikolai.
— Ruhtinattaren, Katarina Petrovna sanoo, että se on Lilly, mutta minusta se ei ole hän, vaan ruhtinatar. Tahdotko? Olen varma siitä, että sinun maman tulee kiittämään. Tosiaankin, mikä mainio tyttö! Eikä hän ole ollenkaan ruma.
— Ei ollenkaan, — virkkoi Nikolai aivan kuin pahastuen. — Minä, ma tante, en sotamiehenä pyri mihinkään tuppautumaan enkä tahdo mistään kieltäytyäkään, — sanoi Rostof ennen kuin oli ehtinyt punnita sanojaan.
— Muista siis: tämä ei ole leikin asia!
— Leikin asia!
— Niin, niin, — virkkoi kuvernöörin rouva aivan kuin itsekseen puhellen. — Kuulehan, mon cher, entre autre. Vous êtes trop assidu auprès de l'autre, la blonde.[37] Hänen miehensä on ihan surkeissaan...