Ruhtinatar Maria ja Natasha tapasivat toisensa makuuhuoneessa, kuten tavallista. He puhelivat siitä, mitä Pierre oli kertonut. Ruhtinatar Maria ei lausunut mielipidettään Pierrestä eikä Natashakaan puhunut hänestä mitään.
— No, hyvää yötä, Maria, — sanoi Natasha. — Tiedätkö, että minä pelkään usein, että kun me olemme hänestä (ruhtinas Andreista) puhumatta, ettemme loukkaisi tunteitamme, hän siten unohtuu meidän muistostamme.
Ruhtinatar Maria huokasi raskaasti ja tällä huokauksella tunnusti hän Natashan sanat oikeiksi, mutta sanoissa ei hän ollut yhtä mieltä hänen kanssaan.
— Kuinka voisi unohtaa? — sanoi hän.
— Minusta tuntui äsken niin hyvältä kertoa kaikki, tuntui niin hyväilevältä, mutta samalla niin kirvelevältä ja raskaalta, — sanoi Natasha. — Olen varma siitä, että Pierre rakasti häntä ja siksi kerroin hänelle... Oliko väärin, että kerroin hänelle? — kysyi hän yht'äkkiä punastuen.
— Pierrellekö? Ei ollenkaan! Hänhän on niin hyvä, — vastasi ruhtinatar Maria.
— Tiedättekö, Maria, — sanoi yht'äkkiä Natasha kasvoilla veikeä hymy, jota ruhtinatar Maria ei ollut nähnyt kotvaan aikaan. — Hän on muuttunut merkillisen siistiksi, siloiseksi ja tuoksuavaksi, ihan kuin olisi suoraan saunasta tullut, ymmärrättehän, moraalisesta saunasta tullut. Eikö totta?
— Niin, — vastasi ruhtinatar Maria. — Hän on paljon muuttunut edukseen.
— Nuttukin oli lyhyt ja hiukset ajellut, ihan, ihan kuin ... pappa ennen saunasta tultuaan...