"Tuntukoonpa tämä onni miten oudolta ja saavuttamattomalta tahansa, täytyy kuitenkin tehdä kaikki päästäksemme mieheksi ja vaimoksi", ajatteli hän.
Pierre oli jo muutamia päiviä tätä ennen määrännyt perjantain lähtöpäiväkseen Pietariin. Kun hän heräsi torstaina, tuli Saveljitsh kysymään häneltä neuvoja matkatavaroiden kuntoon panemisesta.
"Mitä, Pietariinko? Mikä on Pietari? Kuka aikoo Pietariin?" nousi itsestään hänen ajatuksiinsa kysymyksiä. "Tosiaankin, kauan aikaa ennen kuin tämä tapahtui taisin olla Pietariin lähdössä", muisti hän. "Niin, miks'ei, voinhan ehkä lähteä. Miten hyvä ja huolellinen hän on ja muistaa kaikki!" ajatteli hän ja katsoi vanhan Saveljitshin kasvoihin. "Ja miten ystävälliset hänen kasvonsa ovat!"
— No, Saveljitsh, eikö mielesi vieläkään tee päästä vapauteen? — kysyi Pierre.
— Mitäs minä, herra kreivi, vapaudella teen? Hyvin tultiin toimeen kreivivainajan aikana, taivaan autuus hänelle, eikä teidänkään aikananne ole pahaa puhetta ollut.
— Entä lapsesi?
— Siinä ne menevät lapsetkin, herra kreivi, semmoisen herrasväen turvissa kelpaa asua.
— Vaanpa minun perillisteni? — sanoi Pierre. — Jos yht'äkkiä menenkin naimisiin ... voihan semmoista tapahtua, — lisäsi hän tahtomattaan hymähtäen.
— Uskallan sanoa, että se on hyvä asia, herra kreivi.
"Noin helppona hän pitää asiaa", ajatteli Pierre. "Hän ei tiedä, miten pelottavaa ja vaarallista se on. Joko liian aikaista tai liian myöhäistä... Kauheata!"