III.
Vuosisadan alkupuolen tapausten sisin, oleellinen tarkotus on Europan kansojen sotainen joukkoliike lännestä itään ja sitte idästä länteen. Ensiksi pani tämän liikkeen alulle hyökyminen lännestä itään. Sitä varten, että lännen kansat olisivat voineet tehdä sen sotaisen liikkeen Moskovaan saakka, jonka he tekivät, oli välttämätöntä: 1) että näiden oli liityttävä niin suureksi sotaiseksi joukoksi, että se kykeni kestämään rynnistyksen idän sotaisen joukon kanssa, 2) että niiden oli luovuttava kaikista entisistä tavoistaan ja traditsioneistaan ja 3) että niillä oli oleva tuolla sotaisella retkellään päämiehenä semmoinen henkilö, joka voi osottaa oikeutetuksi sekä itselleen että heille ne petokset, ryöstöt ja murhat, jotka olivat liikkeen seuralaisia.
Ja Ranskan vallankumouksesta alkaen sortuukin vanha, riittämättömän suuri ihmisryhmä, sortuvat vanhat tavat ja traditsionit, vähitellen muodostuu entistä suurempi ihmisryhmä, kehittyy uusia tapoja ja traditsioneja ja kypsyy se mies, jonka on oltava tulevan liikkeen etunenässä ja kannettava koko edesvastuu siitä, mitä oli tapahtuva.
Miehen, jolla ei ole vakaumuksia, ei tapoja, ei traditsioneja, ei nimeä, joka ei ollut edes ranskalainenkaan, kulettavat mitä kummallisimmalta tuntuvat satunnaisuudet kaikkien Ranskaa myllertävien puolueiden lomitse ja liittämättä häntä yhteenkään niistä nostavat hänet huomatulle sijalle.
Hänen toveriensa raakuus, vastustajien heikkous ja mitättömyys, hänen oma totta tarkottava valheensa ja loistava, itseluottava ahdasnäköisyytensä nostavat tämän miehen armeijan etunenään. Italialaisen armeijan loistava miehistö, vastustajien haluttomuus tapella, lapsellinen julkeus ja itseluottamus hankkivat hänelle sotaisen maineen. Häntä seuraa kaikkialla lukematon paljous n.k. satunnaisuuksia. Hän joutuu ranskalaisten hallitusmiesten epäsuosioon, mutta sekin on hänelle vain eduksi. Hänen yrityksensä muuttaa hänelle ennalta määrätty ura eivät onnistu: häntä ei oteta Venäjän palvelukseen eikä hänen onnistu päästä Turkkiin. Italian sotien aikana hän pyörii useita kertoja perikadon partaalla, vaan joka kerran hän pelastuu odottamattomalla tavalla. Venäjän sotajoukot, ne samaiset joukot, jotka voisivat syöstä hänet maineesta, estyvät minkä minkinlaisista diplomaattisista syistä marssimasta Europaan, niin kauan kun hän on siellä.
Italiasta palattuaan hän tapaa hallituksen Parisissa siinä hajoamistilassa, joka vastustamattomasti hävittää ja tuhoaa ne, jotka tuohon hallitukseen joutuvat. Mutta hänelle ilmestyy aivan itsestään pelastus tästä vaarallisesta asemasta mielettömässä ja aiheettomassa retkessä Afrikaan. Ja taasen auttavat häntä n.k. satunnaisuudet. Malta, johon on mahdoton rynnätä, antautuu laukauksetta, mitä varomattomimmat toimenpiteet menestyvät täydellisesti. Vihollislaivasto, joka myöhemmin ei päästä menemään venhettäkään, päästää menemään kokonaisen laivaston. Afrikassa saavat melkein aseettomat asukkaat kokea suurta julmuutta. Mutta ne, jotka tätä julmuutta harjottavat ja varsinkin heidän johtajansa uskottelevat itselleen, että se on suuremmoista, että se tuottaa mainetta, että se on Caesarin ja Makedonian Aleksanterin tapaista ja että se on hyvin.
Se maineen ja suuruuden ihanne, jonka sisällyksenä on se, ettei suinkaan ole pidettävä mitään tekoa huonona, vaan että on ylpeiltävä jokaisesta rikoksesta antamalla sille käsittämätön, yliluonnollinen merkitys, — tämä ihanne, joka oli johtava tuota miestä ja häneen liittyneitä laumoja, muodostuu Afrikan väljillä kentillä. Kaikki, mihin hän vain ryhtyy, menestyy. Ruttokaan ei tartu häneen. Sotavankien julmaa surmaamista ei lueta hänelle viaksi. Hänen lapsellisen varomaton, aiheeton ja kunnoton lähtönsä Afrikasta ja toverien jättäminen pulaan luetaan hänelle ansioksi ja taasen päästää vihollislaivasto hänet kaksi kertaa käsistään. Silloin kun hän jo kokonaan hullaantuneena onnellisesti tekemistään rikoksista saapuu ilman mitään tarkotusta Parisiin valmiina tehtäväänsä, oli tasavallan hajoamistila, joka olisi voinut syöstä hänet perikatoon vuosi takaperin, kehittynyt äärimmilleen, mutta hänen, puoluepyörteiden ulkopuolella olleen läsnäolonsa on omiaan kohottamaan hallitusta.
Hänellä ei ole mitään ohjelmaa, hän pelkää kaikkea, mutta puolueet tarttuvat häneen kiinni ja vaativat hänen osanottoaan.
Hän yksinään Italiassa ja Egyptissä saavuttamine maineen ja suuruuden ihanteineen, mielettömine itsejumaloimisineen, julkeine rikoksineen ja totta tavottavine vaiheineen, — hän yksin voi toteuttaa sen, mikä on tapahtuva.