— Iänikuisia tyhmiä haaveita, — huomautti Nikolai.
— Nyt tahdon selittää, — alkoi Pierre malttamatta käydä istumaan, vuoroin astellen pitkin huonetta, vuoroin pysähtyen ja painostaen sanojaan nopein kädenliikkein. — Asema Pietarissa on seuraava. Hallitsija ei puutu, ei tartu mihinkään. Hän on antautunut kokonaan mystillisyyden valtaan (mystillisyyttä ei Pierre antanut kenellekään anteeksi). Hän etsii vain rauhaa ja rauhan voivat hänelle antaa ainoastaan ne henkilöt sans foi ni loi,[133] jotka kaikin voiminsa koettavat tukahduttaa ja repiä alas kaikkea, kuten Magnitski, Araktshejef ja tutti quanti... Ajattelehan, jos sinä esimerkiksi et pitäisikään huolta maatilastasi, vaan halajaisit rauhaa, niin saavuttaisitko sinä tarkotuksesi siten, että sinun voutisi olisi niin ankara kuin suinkin?
— Mitä tämä sitte oikeastaan tarkottaa? — kysyi Nikolai.
— Kaikki sortuu. Oikeusistuimet ovat rosvojen pesiä, armeijassa on ylin valta ruoskalla, kansaa kidutetaan, sivistys kuristetaan tukehduksiin. Kaikki, mikä on nuorta ja oikeata, tuhotaan! Ja kaikki näkevät, ettei näin voi jatkua. Jousi on ylenmäärin jännitetty ja se katkeaa aivan varmasti, — puhui Pierre (samoin kuin kaikki ihmiset, tutustuttuaan hallituksien toimiin, ovat niistä puhuneet siitä saakka, kun hallituksia on maailmassa ollut olemassa, ja aina tulevat puhumaan). — Sanoin sen heille suoraan Pietarissa.
— Kenelle? — kysyi Denisof.
— Tiedättehän te, kenelle, — vastasi Pierre katsoen merkitsevästi kulmiensa alta, — ruhtinas Fedorille ja kaikille muillekin. Kilpaileminen valistusharrastuksissa ja rakkaudentöissä on tietysti paikallaan, mutta se ei riitä nykyisissä oloissa. Nyt tarvitaan muuta.
Tällöin huomasi Nikolai, että Nikolenka oli huoneessa. Hänen kasvonsa synkistyivät ja hän meni pojan luo.
— Mitä sinä täällä teet?
— Anna hänen olla, — sanoi Pierre tarttuen Nikolain käsivarteen ja jatkoi: — se ei riitä, sanoin heille, nyt tarvitaan muuta. Kun seistään ja odotetaan joka hetki jousen katkeamista, kun kaikki odottavat varmaa mullistusta, silloin on taajoin joukoin ryhdyttävä vastustamaan yhteistä onnettomuutta. Nuoret, uhkuvat voimat houkutellaan toiselle puolelle, jossa ne kuihtuvat ja turmeltuvat. Yhtä viettelevät naiset, toista suuret virat, kolmatta kunnianhimo ja rahat ja niin luisuu yksi toisensa perästä toiseen leiriin. Riippumattomia, vapaita miehiä, kuten te ja minä, ei jää ollenkaan. Laventakaa piiriänne, sanoin heille, olkoon tunnuslauseena itsenäisyys ja toiminta, eikä yksistään hyve.
Jätettyään pojan istumaan siirsi Nikolai äkeissään tuoliaan, istuutui sille, ryki tyytymättömänä ja rypisteli kasvojaan entistä kovemmin Pierren puhetta kuunnellessaan.