Kavaljeerikaartin upseeri läksi erään kenraalin luo, jolla Jermolof usein kävi.
— Ei ole kenraalikaan kotona.
Kavaljeerikaartin upseeri nousi ratsun selkään ja ajoi toisen luo.
— Eivät ole kotona.
"Kunhan ei tämä viivytys koituisi minun vastattavakseni! Harmillista!" ajatteli upseeri. Hän kiersi koko leirin. Ken sanoi nähdyn, että Jermolof oli ajanut jonnekin muiden kenraalien kanssa, ken taas sanoi, että hän on varmaankin kotona. Upseeri haeskeli päivällistä syömättä kello 6 asti iltaa. Jermolovia ei löytynyt mistään eikä kukaan tiennyt missä hän oli. Upseeri haukkasi hätäkäteen einettä erään toverinsa luona ja ajoi uudestaan etuvartiastoon Miloradovitshin luo. Miloradovitsh ei myöskään ollut kotona, vaan täällä sanottiin upseerille, että Miloradovitsh oli kenraali Kikinin kemuissa ja että Jermolof saattoi myöskin olla siellä?
— Missäs ne ovat?
— Tuolla, Jetshkinossa, — vastasi kasakka-upseeri osottaen etäistä herraskartanoa kohti.
— Tuollako, ketjun takana!
— Kaksi meidän rykmenttiä lähetettiin ketjuun. Siellä pidetään parasta päätä semmoisia kemuja, että varjelkoon! Kaksi soittokuntaa puhaltaa, kolme mieskuoroa laulaa.
Upseeri läksi ketjuun Jetshkinoon. Jo pitkän matkan päähän kartanosta kuuli hän sotamiesten tanssilaulun voimakkaita, iloisia säveliä.