Napoleonin toiminta Moskovassa on yhtä ihmeellistä ja nerokasta kuin kaikkialla muuallakin. Käskyn toisensa jälkeen ja suunnitelman toisensa jälkeen antaa hän siitä pitäen kun hän Moskovaan tuli siihen saakka, kun hän sieltä läksi. Ei asukkaiden eikä lähetystöjen puute eikä Moskovan palokaan häiritse häntä. Hän ei unohda armeijansa parasta, ei vihollisen toimia, ei Venäjän kansojen onnea, ei Pariisin asioiden hoitoa eikä diplomaattisia tuumiaan tulevan rauhan ehdoista.


IX.

Sota-asioissa antaa hän heti Moskovaan tultuaan ankaran määräyksen kenraali Sebastianille Venäjän armeijan liikkeiden silmälläpidosta, lähettää joukkoja eri suunnille ja käskee Muratin etsimään Kutusovia. Sitte hän antaa huolellisia määräyksiä Kremlin linnottamisesta ja sitte tekee suuremmoisen suunnitelman vastaisesta sotaretkestä kautta koko Venäjänmaan.

Diplomaattisessa suhteessa kutsuttaa Napoleon luokseen ryöstetyn ja repalaisen kapteeni Jakovlevin, joka ei ollut kyennyt pääsemään pois Moskovasta, selittää tälle juurtajaksain koko politiikkansa ja jalomielisyytensä ja kirjotettuaan keisari Aleksanterille kirjeen, jossa hän pitää velvollisuutenaan ilmottaa ystävälleen ja veljelleen, että Rostoptshin on menetellyt Moskovassa huonosti, hän lähettää Jakovlevin Pietariin. Selitettyään yhtä juurtajaksain aikomuksensa ja jalomielisyytensä Tutolminille lähettää hän tämänkin vanhuksen Pietariin keskustelemaan. Lainopillisessa suhteessa käskettiin heti tulipalojen jälkeen etsimään syylliset ja mestaamaan nämä. Ja pahantekijä Rostoptshin rangaistiin siten, että hänen talonsa käskettiin polttaa.

Hallinnollisessa suhteessa lahjotettiin Moskovalle perustuslait. Perustettiin kaupungin hallitus ja julaistiin seuraava tiedonanto:

"Moskovan asukkaat!

"Teidän onnettomuutenne ovat kovat, mutta Hänen Majesteettinsa Keisari ja Kuningas tahtoo ehkäistä niiden tulvan. Kauheat esimerkit ovat teille opettaneet, millä tavoin hän rankaisee tottelemattomuuden ja rikoksen. On ryhdytty ankariin keinoihin, jotta saataisiin lakkaamaan epäjärjestys ja palaamaan yleinen turvallisuus. Isällinen hallinto, joka on valittu teidän omasta keskuudestanne, tulee muodostamaan teidän kaupungin hallituksenne eli valtuuskunnan. Se tulee huolehtimaan teidän puolestanne, teidän tarpeidenne ja parhaanne puolesta. Sen jäsenet tunnetaan punaisesta nauhasta, jota he tulevat kantamaan olan yli ja kaupunginpäällä tulee sen lisäksi olemaan valkoinen vyö. Vaan silloin kun he eivät ole virantoimituksessa, tulee heillä olemaan ainoastaan punainen nauha vasemmassa käsivarressa.

"Kaupungin poliisi on järjestetty entiseen tapaan ja sen toiminnan kautta on jo päässyt voimaan parempi järjestys. Hallitus on asettanut kaksi pääkomisariota eli poliisimestaria ja 20 komisariota eli kaupunginosa-pristavia, jotka ovat määrätyt kaikkiin kaupunginosiin. Te tunnette heidät valkoisesta nauhasta, jota he tulevat kantamaan vasemmassa käsivarressa. Muutamia eri uskontokuntien kirkkoja on avattu ja niissä toimitetaan jumalanpalvelusta kenenkään häiritsemättä. Teidän kanssaveljiänne palaa joka päivä asuntoihinsa ja on annettu käskyjä, että he niissä löytäisivät sitä apua ja suojaa, joka onnettomuuksien jälkeen on tarpeen. Nämä ovat ne keinot, joita hallitus on käyttänyt palauttaakseen järjestyksen ja huojentaakseen teidän kohtaloanne. Vaan jotta tämä saavutettaisiin, on tarpeen, että te liittyisitte ahkeroitsemaan yhdessä hallituksen kanssa, että unohtaisitte, jos mahdollista, teidän onnettomuutenne, jotka ovat teitä kohdanneet, antautuisitte toivomaan parempia päiviä, olisitte varmat siitä, että armoton ja häpeällinen kuolema odottaa niitä, jotka rohkenevat nostaa kätensä teitä ja teidän jälelle jäänyttä omaisuuttanne vastaan ja lopuksi, että te ette epäilisi, että sitä tullaan suojelemaan, — sillä semmoinen on hallitsijoista suurimman ja oikeamielisimmän tahto. Sotamiehet ja asukkaat, mitä kansakuntaa lienettekään! Palauttakaa keskinäinen luottamus, tuo valtakunnan onnen lähde, eläkää veljinä, antakaa keskinäistä apua ja suojelusta toisillenne, liittykää yhteen, jotta voisitte tyhjäksi tehdä niiden aivotukset, jotka pahaa pyytävät, totelkaa siviili- ja sotilasviranomaisia ja kohta teidän kyyneleenne lakkaavat vuotamasta."

Sotaväen muonitukseen nähden käski Napoleon kaikkien sotajoukkojen käydä vuoronperään Moskovvassa à la maraude[62] hankkimassa itselleen muonaa, niin että armeija olisi siten turvattu vastaisuuden varalta.