Sodankäynnin suhteen ei sitä nerokasta sotasuunnitelmaa, josta Thiers sanoo: "que son génie n'avait jamais rien imaginé de plus profond, de plus habile et de plus admirabile"[65] ja jonka johdosta Thiers väittäessään hra Fainia vastaan todistaa, ettei tuota nerokasta suunnitelmaa oltu laadittu 4, vaan 15 p:nä lokakuuta, pantu koskaan täytäntöön eikä voitukaan panna, sillä se ei ollut missään läheisessä yhteydessä todellisuuteen. Kremlin linnottaminen, jota varten olisi pitänyt hajottaa la Mosquée (Napoleon oli antanut tämän nimen Vasili Blashennin kirkolle), osottautui hyödyttömäksi. Miinojen laskeminen Kremlin alle tarkotti vain sitä, että Moskovasta lähtiessä olisi pantu täytäntöön keisarin tahto räjähdyttää Kreml eli toisin sanoen särkeä lattia siitä syystä, että lapsi on loukkautunut sitä vasten kuoliaaksi. Venäjän armeijan takaa-ajaminen, joka kovasti huoletti Napoleonia, oli muuttunut kuulumattomaksi kummaksi. Ranskalaiset sotapäälliköt olivat kadottaneet 60-tuhantisen Venäjän armeijan ja tämä 60-tuhantinen armeija onnistui Muratin löytää kuin nuppineula vain taidokkuutensa ja ehkäpä myöskin nerokkuutensa avulla, kuten Thiers sanoo.
Diplomaattisessa suhteessa osottautuivat he todistukset, jotka Napoleon oli antanut omasta jalomielisyydestään ja oikeamielisyydestään sekä Tutolminille että Jakovleville, jota huoletti varsinkin sinellien ja kuormarattaiden hankinta, aivan hyödyttömiksi, sillä Aleksanteri ei ottanut vastaan näitä lähettiläitä eikä vastannut heidän asiaansa.
Lainkäytöllisessä suhteessa paloi luultujen murhapolttajien telotuksen jälkeen toinenkin puoli Moskovaa.
Hallinnollisessa suhteessa ei kaupungin hallituksen perustaminen ehkäissyt rosvoutta, vaan se hyödytti ainoastaan niitä henkilöitä, jotka olivat sen jäseninä ja niitä, jotka järjestystä pitävinään ryöstivät Moskovaa tahi suojelivat omaa hyvyyttään joutumasta rosvojen käsiin.
Uskonnollisessa suhteessa ei se keino, joka Egyptissä saatiin ylen helposti aikaan moskeijassa käymällä, tuottanut täällä minkäänlaisia tuloksia. Ne pari kolme pappia, jotka Moskovasta löydettiin, yrittivät noudattaa Napoleonin tahtoa, mutta toista näistä iski eräs ranskalainen sotamies vasten kasvoja keskellä jumalanpalvelusta ja toisesta ilmotti muuan ranskalainen virkamies: "Le prêtre, que j'avais décauvert et invité à recommencer à dire la messe, a nettoyé et fermé l'église. Cette nuit on est venu de nouveau enfoncer les portes, casser les cadenas, dchirer les livres et commettre d'autres desordres".[66]
Kaupankäynnin suhteen ei uutterille käsityöläisille ja kaikille talonpojille annettuun julistukseen kuulunut minkäänlaista vastausta. Uutteria käsityöläisiä ei ollut ja talonpojat ottivat kiinni ne komisariot, jotka olivat loitonneet liian kauas tuota julistusta kuuluttamaan ja surmasivat heidät.
Kansan ja sotaväen huvittaminen teattereilla ei myöskään onnistunut. Kremliin ja Posnjakovin taloon laitetut teatterit sulettiin ennen pitkää siitä syystä, että näyttelijöiden ja näyttelijättärien omaisuus ryöstettiin.
Hyväntekeväisyydestäkään ei koitunut toivottuja tuloksia. Moskova vilisi täynnä vääriä ja oikeita paperirahoja, mutta niillä ei ollut arvoa. Saalista kokoavat ranskalaiset halusivat vain kultaa. Mutta ei ainoastaan väärä paperiraha, jota Napoleon armollisesti jakeli onnettomille, ollut arvotonta, vaan hopeakin, jota annettiin kullan sijasta, kulki huokeammasta varsinaista arvoaan.
Parhaimpana todistuksena korkeimpien määräysten tehottomuudesta oli tähän aikaan kuitenkin se seikka, että rosvous ja kurittomuus jatkuivat jatkumistaan Napoleonin ehkäisykeinoista huolimatta.
Armeijan upseerit lähettivät tämmöisiä tiedonantoja: "Ryöstöt jatkuvat kaupungissa siitä huolimatta, että ne on käsketty ehkäistä. Järjestystä ei vielä ole saatu syntymään eikä ole nähty ainoatakaan semmoista kauppiasta, joka harjottaisi kauppaa laillisella tavalla. Ainoastaan kuleksivat kaupustelijat pitävät kaupan tavaraa, joka sekin on varastettua."