XI.
6 p:nä lokakuuta astui Pierre aikaiseen aamulla ulos lautakojusta, mutta kääntyi kohta takasin ja jäi oven luo leikittelemään pitkän, matala- ja vääräjalkaisen, punasinervän värisen koiran rehvanan kanssa, joka pyöriskeli hänen jaloissaan. Tämä koira asusti heidän lautakojussaan, nukkui Karatajevin kanssa, mutta kävi toisinaan jossain kaupungilla, josta aina palasi takasin. Koiralla ei nähtävästi ollut koskaan ollut omistajaa eikä se nytkään ollut kenenkään oma eikä sillä ollut mitään nimeä. Ranskalaiset nimittivät sitä Azoriksi, sadunkertoja-sotamies sanoi sitä Femgalkaksi, Karatajef ja muut Sieriksi ja Visliksi. Koiraa ei näyttänyt ollenkaan huolestuttavan sen isännättömyys, nimettömyys eikä roduttomuus, ei edes värin epämääräisyyskään. Hännän höyväläinen pökötti jäykkänä ja kaarevana pystyssä, väärät jalat olivat niin ravakat, että koira usein aivan kuin halveksuen kaikkien neljän jalan käyttämistä nosti koreasti toisen takajalkansa ylös ja vilisti kolmella käpälällä aika taitavasti ja nopeaan. Koira osasi hauskutella itseään vaikka millä. Milloin piehtaroi se ilosta vikisten selällään, milloin paistatti päivää miettivän ja merkitsevän näköisenä, milloin taas temmelsi lastun tai olenkorren kanssa ilakoiden.
Pierren pukimina oli nyt likainen paidan riekale, joka oli ainoa jäännös hänen entisestä puvustaan, sotilaan housut, jotka olivat Karatajevin neuvosta sidotut lämpimän pitimiksi nilkkojen kohdalta nuoralla kiinni, kauhtana ja musikan lakki. Pierre oli ruumiillisesti paljon muuttunut entisestään. Hän ei näyttänyt enää paksulta, mutta siitä huolimatta oli hänen ruumiinsa säilyttänyt suvun perinnölliset ominaisuudet, kookkuuden ja voimakkuuden. Kasvojen alaosa oli kokonaan parrottunut ja viiksettynyt, pitkäksi kasvanut, sotkuinen tukka, joka kuhisi täitä, oli lakin pidosta painunut laskoksille. Silmien ilme oli luja, tyyni ja virkeän päättävä, semmoinen, jommoinen se ei ollut koskaan hänellä ennen ollut. Hänen entinen vetelyytensä, joka oli paistanut silmistäkin, oli nyt muuttunut pontevaksi, toimintaan ja vastustukseen valmiiksi terhakkuudeksi. Hänen jalkansa olivat paljaat.
Pierre katseli vuoroin kedolle, jolla tänä aamuna liikkui eri suuntiin kuormia ja ratsastajia, vuoroin kauas joen taa, vuoroin koiraa, joka ärhenteli puraistakseen häntä oikein tosissaan, vuoroin paljaita jalkojaan, joita hän mielihyvissään asetteli erilaisiin asentoihin haristellen suuria, likaisia ukkovarpaitaan. Ja joka kerran, kun hän katsoi paljaisiin jalkateriinsä, väreili hänen kasvoillaan virkeä itsetyytyväisyyden hymy. Noiden paljaiden jalkojen näkeminen nosti hänen mieleensä muistoja kaikesta siitä, mitä hän oli saanut nähdä ja kokea ja oppia äskeisenä aikana ja nämä muistot olivat hänestä mieleiset.
Sää oli jo monta päivää ollut tyyni ja sees, vain aamuisin oli käynyt heikkoja halloja. Oli niin sanottu takakesä.
Auringon paisteessa oli lämmintä ja tämä lämmin, jota raikastutti ilmassa vielä henkivä aamuhallan virkeä viileys, tuntui erityisen ihanalta.
Kaikilla sekä etäisillä että läheisillä esineillä hohti se häikäisevä kristallikimmellys, jota tavataan vain tähän aikaan syksystä. Kaukana näkyivät Varpusvuorien kukkulat vanhoine kirkkoineen ja suurine valkoisine taloineen. Alastomat puut, hiekka, kivet, talojen katot, kirkon vihreä tornihuippu ja kaukaisen talon nurkat, kaikki näkyi luonnottoman selvästi kuulakassa ilmassa pienimpiä piirteitä myöten. Vähän matkan päässä näkyi puoleksi palanut, raunioitunut, tuttu herrastalo, jossa asusti ranskalaisia, ja pitkin talon aitauksen viertä kasvoi sireenipensaita, jotka vielä olivat tummanvehreässä vaipassa. Tämä raunioitunut, ryvettynyt talokin, joka rumalla säällä näytti vastenmielisen rujolta, tuntui nyt kirkkaassa, liikkumattomassa hohteessa tyynnyttävän kauniilta.
Eräs ranskalainen korpraali tuli kotoisen kelteisillään patalakki päässä ja piipun nysä hampaissa lautakojun takaa ja ystävällisesti silmää iskien astui Pierren luo. — Quel soleil, hein? Monsieur Kiril (kaikki ranskalaiset puhuttelivat Pierreä tällä nimellä). On dirait le printemps.[71]
Ja korpraali nojautui ovea vasten ja tarjosi Pierrelle piippua, vaikka Pierre oli aina kieltäytynyt ottamasta, kun hän sitä oli tarjonnut.