— Ah! — sanoi hallitsija lyöden Michaudia olkapäähän tyyntyneenä ja silmissä lempeä katse. — Vous me tranquillisez, colonel.[29]
Hallitsija laski päänsä kumaraan ja oli vähä aikaa ääneti.
— Eh bien, retournez à l'armée, — sanoi hän suoristautuen koko pituuteensa ja lempein, majesteetillisin liikkein kääntyen Michaudiin päin, — et dites à nos braves, dites à tous mes bons sujets partout oú vous passerez, que quand je n'aurai plus aucun soldat, je me mettrai, moi même, à la têtê de ma chère noblesse, de mes bons paysans et j'userai ainsi jusqu'à la dernière ressource de mon empire. Il m'en offre encore plus que mes ennemis ne pensent, — puhui hallitsija innostumistaan innostuen. — Mais si jamais il fut écrit dans les decrets de la Divine Providence, — sanoi hän nostaen kauniit, lempeät ja innostusta hehkuvat silmänsä taivasta kohti, — que ma dinastie dût cesser de régner sur le trône de mes ancêtres, alors, après avoir épuisé tous les moyens qui sont en mon pouvoir, je me laisserai croître la barbe jusqu'ici (hallitsija osotti kädellään puoleen rintaansa), et j'irai manger des pommes de terre avec le dernier de mes paysans plutôt, que de signer la honte de ma patrie et de ma chère nation, dout je sais apprécier les sacrifices...[30]
Sanottuaan nämä sanat kiihtyneellä äänellä käännähti hallitsija yht'äkkiä selin ikään kuin tahtoen salata Michaudilta silmiinsä nousseet kyyneleet ja meni kabinettinsa takaosaan. Seisottuaan siellä muutaman tuokion palasi hän pitkin askelin takasin Michaudin luo ja puristi voimakkain liikkein tämän kättä vähän kyynärpään alapuolelta. Hallitsijan kauniit, sävyisät kasvot punastuivat tulipunaisiksi ja hänen silmissään liekehti lujuuden ja vihan hehku.
— Colonel Michaud, n'oubliez pas ce que je vous dis ici; peut-être qu'un jour, nous le rappellerons avec plaisir.... Napoléon ou moi, — sanoi hallitsija rintaansa koskettaen. — Nous ne pouvons plus régner ensemble. J'ai appris à le connaître, il ne me trompera plus...[31]
Hallitsija vaikeni synkein kasvoin. Kuultuaan nämä sanat ja nähtyään hallitsijan silmissä lujan päättäväisyyden ilmeen tunsi Michaud guoique étranger, mais russe de coeur et d'âme[32] itsensä tänä juhlallisena hetkenä entousiasme par tout ce qu'il venait d'entendre[33] (kuten hän jälestäpäin sanoi) ja hän lausui ilmi sekä omat että Venäjän kansan tunteet, jonka valtuutettuna hän piti itseään, seuraavin sanoin:
— Sire! — sanoi hän. — Votre Majesté signe dans ce moment la gloire de la nation et le salut de l'Europe.[34]
Päätään kumartaen laski hallitsija Michaudin menemään.