Kello oli jo viittä vaille 5. Hän oli toivonut saavansa kohta syödä, mutta päivällinen yhä viipyi. Fedor Mihailovitsh paiskasi ruokasalin oven kiinni ja palasi työhuoneeseensa. Joku koputti ovelle. "Mikä hitto ne vielä tänne ajaa", ajatteli hän ja huusi: "Kuka siellä?"
Huoneeseen astui 5:nnen luokan lyseolainen, Fedor Mihailovitshin 15-ikäinen poika.
— Mitä asiaa?
— Tänään on ensimäinen päivä.
— Mitä? Rahaako?
Pojan oli tapana saada isältä kuun ensimäisenä päivänä kolme ruplaa palkkaa huvituksia varten. Fedor Mihailovitsh synkistyi, veti poveltaan lompakon, ja haki esille kupongin, joka oli määrältään 2 ruplaa 50 kopekkaa, sitten otti taskustaan kukkaron ja pani lisäksi 50 kopekkaa hopearahassa. Poika ei puhunut mitään eikä ottanut rahoja.
— Isä, voisinko saada edeltäpäin?
— Mitä-ä?
— En pyytäisi, mutta olen antanut kunniasanan, että maksan velkani. Rehellisenä ihmisenä minun täytyy, minä en voi, pitää saada vielä kolme ruplaa, lupaan olla enää pyytämättä, tai en pyytämättäkään, mutta lyhyesti — minä pyydän sinua, isä.
— Johan sanoin.