Heti kun valamiehet olivat istuutuneet, piti puheenjohtaja heille puheen heidän oikeuksistaan, velvollisuuksistaan ja vastuunalaisuudestaan. Puhettaan pitäessään hän alituisesti muutteli asentoansa, milloin nojaten vasempaan, milloin oikeaan käteen, milloin tuolin selkään, milloin sen laitoihin, milloin tasoitteli paperin reunoja, milloin silitteli paperiveistä, milloin taas tunnusteli kynää.

Hänen sanojensa mukaan olivat heidän oikeutensa siinä, että he saavat tehdä syytetyille kysymyksiä puheenjohtajan kautta, että heillä sai olla lyijykynä ja paperia ja että he saivat tutkia esineellisiä todistuksia. Velvollisuus oli siinä, että heidän oli tuomitseminen oikein eikä valheellisesti. Ja vastuunalaisuus oli siinä, että jos he eivät pitäneet neuvotteluansa salassa tai olivat yhteydessä syrjäisten kanssa, he tulivat rangaistuksen alaisiksi.

Kaikki kuuntelivat kunnioittavalla huomiolla. Kauppias, levittäen ympärillensä viinan hajua ja pidätellen äänekästä röystäilemistä, nyykäytteli hyväksyvästi päätänsä joka lauseelle.

IX.

Puheensa päätettyä puheenjohtaja kääntyi syytettyjen puoleen.

—Simon Kartinkin, nouskaa,—sanoi hän.

Simon kavahti hermostuneesti pystyyn ja poskilihakset alkoivat liikkua vielä nopeammin.

—Nimenne?

—Simon Petrovitsh Kartinkin,—sanoi hän nopeasti, köräkällä äänellä, nähtävästi jo edeltäpäin valmistuneena vastaamaan.

—Säätynne?