Pääportin suuresta ovenpuoliskosta avautui erikoinen ovi ja astuttuaan sen kynnyksen yli pihalle sotamiehet tulivat vangin kanssa muurien ulkopuolelle ja läksivät astumaan pitkin kaupunkia kulkien keskellä kivikatua.
Ajurit, puotilaiset, kyökkipiiat, työmiehet, virkamiehet pysähtyivät ja uteliaasti tarkastelivat vankia; muutamat pudistelivat päätänsä ajatellen: »noin se käy kun käyttäytyy huonosti, eikä niinkuin me.» Lapset katselivat kauhulla naisrosvoa, ja voivat olla rauhallisia vaan siitä syystä, että sotamiehet kulkivat hänen jäljessään eikä hän siis nyt voinut mitään tehdä. Joku maalainen talonpoika, joka oli saanut myydyksi hiiliä ja lipinyt ravintolassa teetä, tuli hänen viereensä, teki ristinmerkin ja antoi hänelle roposen. Vanki punehtui, painoi päänsä alas ja mutisi jotain itsekseen.
Tuntien, että kaikki häntä silmäilivät, hän salavihkaa, päätänsä kääntämättä, vilkkui niihin, jotka katsoivat häneen ja häneen kääntynyt huomio ilahutti häntä. Myöskin ilahutti häntä tämä vankilailmaan verraten puhdas, keväinen henki;—teki vaan kipeätä astua pitkin kiviä kömpelöt vankilakengät jalassa, tottumattomana kävelemiseen, ja hänen piti sentähden katsoa mihin astui ja astua niin keveästi kuin suinkin. Jauhokaupan ohi kuljettaissa, missä kenenkään ahdistamatta tepasteli ja kieppuili kyyhkysiä, vanki oli satuttaa jalallaan yhtä niistä; kyyhkynen pyrähti ylös ja siipiänsä räpyttäen lensi ihan hänen korvansa ohi, saattaen hänet tuntemaan tuulta. Hän hymähti, mutta samassa huokasi raskaasti, kun muisti asemansa.
II.
Vangitun Maslovan historia oli hyvin tavallinen historia. Hän oli herraskartanossa palvelevan naimattoman naisen tytär. Tämä nainen, eläen äitinsä kanssa karjakkona kahden sisarusneidin omistamalla tilalla, oli synnyttänyt joka vuosi, ja, kuten maalla tavallisesti käy, lapset kastettiin, vaan äiti ei imettänytkään pienokaista, joka oli ilmestynyt hänen haluamattaan, joka oli tarpeeton ja häiritsi työssä, ja niin se pian sai kuolla nälkään.
Näin oli kuollut viisi lasta. Kaikki he olivat kastetut, mutta kaikki olivat jääneet imettämättä ja kuolleet. Kuudes lapsi, jonka isä oli kuleksiva mustalainen, oli tyttö, ja tämän kohtalo olisi ollut samallainen, mutta kävi niin, että toinen vanhoista neideistä pistäytyi navettaan antaakseen nuhteita karjakoille, kun kermassa oli tuntunut lehmän haju. Navetassa makasi synnyttäjä kauniin, terveen pienokaisen kanssa. Vanha neiti antoi nyt nuhteita niin hyvin kermasta kuin siitäkin, että synnyttäjä oli päästetty navettaan, ja oli jo lähtemässä pois, kun huomasi lapsosen, armahti sitä ja tarjoutui sen kummiksi. Hän kastattikin tytön, ja sitten, säälien ristilastaan, antoi maitoa ja rahoja äidille, joten lapsi jäi eloon. Niinpä vanhat neidit sitten nimittivätkin sen »pelastetuksi».
Lapsi oli kolmen vuotias, kun hänen äitinsä sairastui ja kuoli. Isoäidille oli lapsenlapsi vastukseksi, ja silloin vanhat neidit ottivat tytön luoksensa. Mustasilmäisestä tytöstä tuli tavattoman elävä ja miellyttävä, ja vanhat neidit olivat hänestä hyvillään.
Vanhoja neitiä oli kaksi: nuorempi, hyväluontoisempi—Sofia Ivanovna, joka oli lapsenkin kastattanut, ja vanhempi, ankarampi—Maria Ivanovna. Sofia Ivanovna piti tytön vaatteissa ja opetti sitä lukemaan sekä tahtoi sitä ottotytökseen. Maria Ivanovna taas sanoi, että tytöstä olisi tehtävä työihminen, hyvä sisäpiika, ja sentähden hän oli vaativainen, rankaisi, jopa löikin tyttöä pahalla tuulella ollessaan. Niinpä näiden kahden vaikutuksen välillä tytöstä kasvoikin puoleksi sisäpiika ja puoleksi ottotyttö. Häntä kutsuttiinkin sentähden keskinkertaisella nimellä Katjushaksi, ei Katjkaksi, kuten kutsutaan piikaa, eikä Katenjkaksi, kuten kutsutaan omaa lasta. Hän ompeli, siivosi huoneita, kiilloitteli liidulla pyhäinkuvia, paahtoi, jauhoi ja tarjosi kahvia, toimitti vähäisemmät vaatteenpesut ja välistä istui neitien kanssa ääneen lukemassa.
Hänellä oli kosijoita, vaan ei hän kenestäkään huolinut, kun tunsi, että elämä työihmisten kanssa, jotka häntä kosivat, tulisi hänelle vaikeaksi, tottunut kun oli herraselämän hempeyteen.
Näin hän eli 16:nteen ikävuoteen asti. Päästyään sen ikävuoden yli saapui neitien luo heidän veljenpoikansa, ylioppilas, rikas ruhtinas, ja Katjusha, uskaltamatta tunnustaa sitä hänelle tai edes itselleenkään, rakastui häneen. Sitten, kahden vuoden kuluttua, tämä sama veljenpoika poikkesi tätejä katsomaan matkallansa sotaan ja viipyi, silloin talossa neljä päivää. Lähtönsä edellisenä iltana hän vietteli Katjushan, ja, pistettyään hänelle viimeisenä päivänä sataruplasen käteen, matkusti pois. Viiden kuukauden kuluttua hänen lähtönsä jälkeen Katjusha sai varmasti tietää olevansa raskauden tilassa.