Ja äidin ensimmäinen epäluulo herää vaistomaisesti tuona hetkenä, hänen itsensäkään tietämättä, miksi?
* * * * *
Äiti ei voinut itselleen selvittää tuon aavistuksen syytä. Hän vain muisti, kuinka mielittelevän kohteliaasti tuo nuori nainen oli ottanut hänet vastaan pyytäen häntä istuutumaan ja kysyen, mitä Paulolle kuului. Pauloa hän mainitsi kuin hyvää tuttavaa ainakin. Mutta häntä itseään hän ei kohdellut kuin äitiä, vaan kuin kilpailijatarta, joka oli mairittelulla johdettava harhaan.
Hänelle tuotiin kahvia isolla hopeatarjottimella. Palvelijatar, joka sen kantoi sisälle, liikkui paljain jaloin ja oli arabialaisnaisten tavoin käärinyt kasvojensa ympärille leveän valkoisen vaatteen. Nuori emäntä puhui vieraalleen molemmista kaukana asuvista vaikutusvaltaisessa asemassa olevista veljistään, kehuen heitä vertauskuvallisesti kahdeksi pylvääksi, jotka tukivat hänen yksinäisen elämänsä rakennusta. Lopuksi hän vei vieraansa katselemaan huoneen ovelta hedelmäpuutarhaa.
Vihreät, hopeanhohteisen tomun peittämät viikunat, päärynät ja kullankiiltävät rypäletertut pistivät esiin puiden ja viiniköynnösten välkkyvästä vihannuudesta. Miksi siis Paulo oli lahjaksi lähettänyt hedelmiä henkilölle, jolla itsellään oli niitä niin paljon?
Vielä nytkin, porraskäytävän puolihämärässä, äiti näki edessään tuon nuoren naisen ivallisen ja samalla hellän katseen hänen hyvästellessään vierastaan, ja hänen omituisen tapansa luoda alas raskaat silmäluomensa, ikäänkuin hän ei olisi tiennyt muuta tapaa, millä peittää silmäteristä säteileviä tunteitaan.
Nuo silmät, ja tuo tapa ilmaista tunteensa äkillisen peittelemättä, mutta sitten heti taas salata sielunsa aivoitukset, muistuttivat omituisesti hänen Pauloaan, jopa niinkin suuresti, että äiti seuraavina päivinä, poikansa käyttäytymisen yhä vahvistaessa hänen epäluuloaan ja herättäessä hänessä kauhua, ei ajatellut vihamielisesti tuota naista, joka vietteli Pauloa syntiin, vaan harkitsi keinoa, jolla pelastaa hänetkin, ikäänkuin tämä olisi ollut hänen oma tyttärensä.
* * * * *
Syksy ja talvi olivat menneet menojaan, eikä ollut sattunut mitään, mikä olisi tukenut äidin epäluuloja. Mutta kevään palatessa, maaliskuun tuulien mukana, paholainen jälleen ryhtyi työhönsä.
Paulo lähti kotoa öisin ja kävi vanhassa talossa.