— Tulkaa vain, opettaja sanoi ja vaistosi heti, että tässä oli kysymys jostakin erikoisesta. Hän taittoi huolellisesti kokoon sanomalehden, jota paraikaa luki, otti silmälasit nenältään ja pisti ne mustaan koteloon.
— Mitä?, Proto kysyi teeskentelevällä äänellä, eikö palvelijattarenne ole vielä palannut kotiin?
— Ei ole, niinkuin näette. Hän meni ostamaan maitoa.
— Ja te sallitte hanen olla poissa näin myöhään.
— Minkä sille mahdan? Asiat ovat niinkuin ovat.
Proto kävi vakavaksi, melkein synkäksi.
— Niin näyttää todella olevan, hän huokasi. Kaikki naiset ovat samanlaisia. Gesuino vannoo, ettei ole olemassa ainoatakaan kunniallista naista. Mutta minun vaimoni oli todella kunniallinen, sen voin vannoa. Nuorena hänkin hyvin mielellään huvitteli, mutta minun mielipiteeni on, että hyvä aviomies tekee vaimonsa kunnolliseksi etupäässä kepin avulla. Kerran eräs tuttavani…
Opettaja ei tuntunut halukkaalta kuuntelemaan niitä valaisevia tosiseikkoja, joiden muodossa Protolla aina oli tapana havainnollistaa vakaumuksiaan. Hän katsoi siis miestä tiukasti silmiin ja sanoi: — Proto, teillä on varmaankin minulle jotakin puhuttavaa.
Proto älyää, etteivät valmistavat puheet tehoa tuohon mieheen, vaan että täytyy käydä suoraa päätä asiaan.
— Asia on tämä, hän sanoi jäykästi, — ehkä jo olette arvannutkin sen?
Tuo tyttö on mieleeni. Hän on roteva ja terve, ja minun vaimonani ja
Gesuinon valvonnan alaisena hänestä kyllä tulee kunnollinen.