Silloin opettaja lausui sen ajatuksen, jota Gesuino jo oli kosketellut.
— Jumala, Jumala, saattaahan olla niinkin, mutta me sälytämme Jumalan hartioille kaiken vastuun, joka voisi tuottaa meille itsellemme vaivaa.
— Niin, se on vallan oikein, vallan oikein.
— Ja sanalla sanoen, toisen teistä tulee naida Ornella. Kumpi sen tekee, Proto vai te?
— Hirven liha ei ole koskaan minulle maistunut, Gesuino sanoi virnistellen vastenmielisesti ikäänkuin katuen, että oli sanonut liikaa, ja päätti olla jatkamatta. Mutta istuuduttuaan valkean ääreen hän kumartui kohentamaan tulta ja tunsi voimakkaasti tarvetta ilmaista tekemänsä päätöksen.
— Mutta jos veljeni tekee sellaisen tyhmyyden, vakuutan teille, että tuo tyttö pian saa pötkiä tiehensä. Siitä jumaliste minä pidän huolen.
Margan ja Olan tulo esti opettajaa lausumasta julki mielipidettään. Sitäpaitsi kaiken maailman surut unhottuivat, kun Olan läsnäolo kirkasti koko ilman. Ja hänen pienestä punaisesta villahameestaan todella säteili valoa ja lämpöä.
Sitävastoin tytön pienet kädet, jotka isoisä otti omiinsa, olivat kylmät kuin jää, ja pieni nenännipukkakin, joka hiipaisi hänen kasvojaan, oli kuin jäätynyt hedelmä. Mutta ruusuisesta suusta virtasi haaleaa lämpöä kuin maasta kevätaamun sarastaessa, ja hänen silmänsä loistivat kuin nouseva aurinko.
— En suutele sinua, jotta en tartuttaisi sinuun tautiani, isoisä sanoi ja työnsi, vaikka vastahäkoisesti, lapsen luotaan. Mene lieden ääreen lämmittelemään.
Mutta Ola katseli epäluuloisesti epämiellyttävää keltatakkista miestä, joka vielä oli kumartuneena tulen yli puhaltaen siihen.