— Proto lähti noutamaan tuota vietävän kätilöä, mutta tämä ei tahtonut heti tulla; teemme kyllä siitä valituksen, mutta menepä sinä, Gesuino, sillävälin lääkäriin ja pyydä häntä minun puolestani tulemaan tänne. On kyseessä kahden ihmisolennon pelastaminen.
Gesuino otti sateensuojan, avasi sen yhdellä nykäyksellä kynnyksellä, piti sitä edessään kilven tavoin rankkasadetta vastaan ja riensi pois.
— Hän on kuitenkin kiltti, tuo veli parkani, Proto sanoi enemmän itsekseen kuin opettajalle.
* * * * *
Siitä tuli käikille muistorikas yö. Ulkona sade valui virtanaan ja tuntui raivoissaan tahtovan erottaa opettajan asunnon muusta maailmasta ja estää hairahtunutta naista saamasta apua.
Mutta kuta järjettömämmin luonnonvoimat raivosivat, sitä uutterammin miehet ponnistelivat voittaakseen hetken vaikeudet.
Gesuino palasi mukanaan lääkäri, sama, joka aikaisemmin oli hoitanut opettajaa. Ja sittenkuin tuo ystävällinen mies oli käynyt ylhäällä Ornellan luona, hän sanoi, että oli tulossa ennenaikainen synnytys, joka epäilemättä aiheutui rajusta ponnistuksesta tai mielenliikutuksesta. Opettaja ei maininnut mitään Antonion käynnistä.
Vähän päästä opettaja nousi ullakolle. Ornellalla oli vielä vaatteet yllään, ja hän vuoroin loikoi, vuoroin istui matalalla vuoteellaan, joka oli aivan epäjärjestyksessä. Kynttilän valossa, jonka liekki lepatti ja ikäänkuin ojentihe leikittelemään ilman kanssa, hänen tumman hahmonsa ääriviivat kuvastuivat valkoista seinää vastaan; ja istuessaan pää ristissä olevien käsivarsien varassa han näytti vangilta, joka pureskelee kahleitaan.
Ja tuo pieni huone, jonka ikkuna oli kuin luukku, ja jonka pöytänä ja samalla tuolina oli kumollaan oleva laatikko, muistutti todellakin vankikoppia.
Opettaja ei muistanut koskaan nähneensä niin synkkää näkyä. Kattoa pieksävä sade sai hänet ajattelemaan tulivuoren purkausta, joka syöksi laavaa ja tuhkaa pyörteen tulvan yli, ja itse kuolema oli läsnä Ornellan varjon muodossa. Jumalan läsnäolo ja voima ei koskaan ollut ilmennyt hänelle niin vahvana kuin tänä yönä, Jumalan, joka valtikallaan osoittaa rajan, joka erottaa toisistaan ihmisen tahdon ja kyvyn muodostaa kohtaloaan; Jumalan, joka oli hänen käsiinsä jättänyt tämän naisen ja hänen kohdussaan olevan elon hedelmän ja joka pyyhkäisi pois ajan ja paikan rajat, jopa itse kuolemankin ja sai opettajan ajattelemaan, että tämä tässä oli sama nainen, jonka kuolemaan hän oli syypää.