— Asia oli, nähkääs, sillä tavalla, että heillä oli ihan liian hyvät olot, isällä ja pojilla. Isä piti rahat takanaan, mutta pojat tahtoivat huvitella. Siitä syntyi riitaa ja alituista kiistaa, ja viimein pojat löivät isän kuoliaaksi.
— Hulluja? Gesuino sanoi mietteissään ja ärtyneenä veljen selityksestä. Häijyjä he olivat, ja Jumala on heitä rangaissut.
— Jumala! Mikä Jumala? Jumala ei sekaannu sellaisiin asioihin, silloin hänkin olisi häijy.
Gesuinon kasvot kävivät mustanpuhuviksi.
— Sinä puhut vain, kun sinulla ei ole uskoa.
— Päinvastoin minulla ehkä on enemmän uskoa kuin sinulla, veikkoseni.
Ja näytti siltä, kuin heidän tavallinen kinastelunsa taas olisi alkanut, kun opettaja tuli väliin:
— Asianlaita on niin, että ihminen tarvitsee liikuntoa. Tämä tarve alkaa jo, kun hän tuskin on syntynyt. Elämä on liikuntoa, eivätkä tähdet ja merikään koskaan ole paikoillaan. Mutta Jumala on antanut ihmiselle arvostelukyvyn, ja ihmisen velvollisuus on kohdistaa toimintakykynsä hyvään, tehdä työtä ja elää sovussa itsensä ja muiden kanssa. Tämän voi jokainen tehdä, jos vain tahtoo.
— Ihminen tahtoo, tahtoo, mutta se ei aina hänelle onnistu, Gesuino huomautti. — Ja lisäksi on aina toisia, jotka ärsyttävät.
— Kuka? Minäkö muka? Proto virkkaa kiivastuen. Olenhan minä maailman rauhallisin ihminen.