Opettaja tunsi olevansa kuulustelun alaisena, mutta sehän oli vain, niinkuin olla pitikin. Ihminen on ihmisen tuomari.
— Totta puhuakseni, poikani on ajanut hänet pois sen tähden, että vaimo ja tytär ovat matkustaneet pois. Ja hän on karkoittanut tuon naisen senkintähden, että hän on raskaana.
— Se on kaunista! Ja te sallitte hänen olla talossanne?
— Gesuino! opettaja silloin sanoi, ja tarttui kiinni pensasaitaan, minä pyydän, ettette ymmärrä minua väärin. Te olette mies, joka uskoo Jumalaan ja jolla on omatunto, ja teidän pitää sentähden auttaa ja neuvoa minua. Mitä minun on tehtävä? Tyttö on epätoivoissaan, hän voi tehdä itselleen ja toisille väkivaltaa. Enpä suinkaan mielelläni pidä häntä luonani, päinvastoin pelkään viettää yötä yhdessä hänen kanssaan. Mitä minun on tehtävä?
Gesuinokin koppasi kädellään kiinni pensasaidasta. Hän tunsi mielensä hämmentyneeksi.
— Kysykäämme Protolta. Hän on maailmanlapsi ja kykenee neuvomaan.
— Ei! Ei! Teidän pitää neuvoa minua omantuntonne mukaisesti.
— Mutta sanokaapa, kuka on saanut tuon tytön siunattuun tilaan?
— Sitä en tiedä, eikä se kuulu asiaan. Pääasia on estää tyttöä tekemästä tyhmyyksiä ja sitten auttaa häntä ja järjestää lapsen asiat.
— Veljeni Proto sanoisi, että pitää antaa tytön mennä hirteen. Tuollaiset naiset tyydyttävät ensin himonsa ja tuottavat sitten toisille ikävyyksiä.