Tämä valtiollinen historia oli ajan pragmaatisen käsityksen mukaan etupäässä esimerkkivarastona lukijoille. Sen hyötyä käsitettiin tässä suhteessa monella tavalla, myöskin opettivat "valtionmuutokset" tuntemaan oman ajan valtionmuotoa. Ja mitä erityisesti valtiomuotoon tulee, käsitettiin, että se oli vähittäisen kehityksen tulos, että tämä sen kehitys, oli tunnettava, jos mieli sitä ymmärtää. "Mutta koska valtioiden muutokset eivät tapahdu sattumalta, vaan johtuvat lähinnä Jumalan kaitselmusta visseistä syistä ja olosuhteista", sanoo Wilde, "ja koska niillä on sekä järjellinen että luonnollinen yhteys, ei niitä voida kutakin erikseen oikein ja perinpohjin käsittää ja täytyy aina syy myöhempään etsiä vanhemmista".[82]
Kaikki nämät eri alat yhdistettiin suurissa Ruotsin historioissa, jotka tällä ajalla ilmestyivät. Dalin oli niin menetellyt seuraten tässä ranskalaisten esikuvainsa, esim. Rollinin esimerkkiä; kuitenkin huomautti hänen arvostelijansa af Botin, että tutkijalta puuttui tietoja valtakunnan laissa, hallitusmuodossa, taloudellisen elämän alalla.[83] Lagerbringin teos esittää sitävastoin perinpohjaisempia tutkimuksia kaikilla eri aloilla. Mutta hänenkin teoksessaan ovat ne rinnatusten ilman keskinäistä yhteyttä. Hän puolustaa tätä ryhmitystä pragmaatisen hyödyn kannalta, lukija kun helposti näin löytää sen, mikä häntä erittäin hyödyttää ja huvittaa. Useat valistuneet miehet olivat muka hyväksyneet tämän menettelytavan.[84]
Että asianlaita oli tällainen, johtui osaksi siitä, että hyvin vähän harjoitettiin todellista historiankirjoitusta, jotavastoin ainesten kokoaminen ja tutkiminen oli vallalla. Vuosisadan lopulla saattoi Gjörwell valittaa: "Historialliset nerot ovat niin harvinaisia kuin muutkin. Dalin, Lagerbring, Ol. Celsius nuorempi ja Botin ovat jo joukostamme hävinneet. Sinulle, uskotuin ystävä, tahdon avata sieluni ja tunnustaa, että meillä ei nyt ole kuin yksi historiallinen nero ja se on herra Hallenberg. Suuri ja todellinen historiankirjoittaja on se, joka osaa asettaa, yhdistää, elostuttaa ja sovittaa tapaukset ja jolla sen ohessa on historiallisen stiilin arvokkuus".[85] Tällaisen kuvan antoi Gjörwell, Ruotsin historiankirjoituksen parhaimpia tuntijoita, siitä 18. vuosisadan lopulla.
II.
Porthanin historialliset opinnot ja tutkimukset ennen hänen matkaansa Saksaan v. 1779.
I.
9. päivänä marraskuuta vuonna 1739 syntyi Viitasaaren pappilassa Henrik Gabriel Porthan.[86] Isä oli pitäjän kirkkoherra Sigfrid Porthan ja hän polveutui vanhasta alkujaan itäsuomalaisesta pappissuvusta. Äiti oli Kristiina Juslenius, professori Gabriel Jusleniuksen tytär. Hänen sukuperänsä tuli pojan vastaiselle kehitykselle erittäin suuriarvoiseksi ja määräsi sen ensimäiset tärkeät edellytykset.
Tästä suvusta oli koitunut kaksi Turun yliopiston opettajaa ja toinen näistä oli suomen kielen ja suomalaisuuden harras edistäjä Daniel Juslenius. Vuonna 1745 hänen suomalainen sanakirjansa ilmaantui painosta. Näin veti sukuperä Porthanin kansallisten harrastusten piiriin, samalla kuin se viittasi akateemiseen toimintaan, jota läheiset sukulaiset olivat harjoittaneet. Sitäpaitsi oli Jusleniuksen suku heimolaisuuden siteillä yhtynyt useaan suomalaiseen pappissukuun ja nämät sukulaisuussuhteet hankkivat Porthanille joukon ystäviä ja auttajia, jotka lähemmin muodostelivat hänen elintehtäväänsä.
Nämät edellytykset tulivat sitä tärkeämmiksi, kun Porthanin isän valtasi mielenhäiriö vuonna 1744, joka lakkaamatta kesti hänen kuolemaansa asti vuonna 1793. Samalla kuin tämä tapaus teki mahdottomaksi isän vaikutuksen poikaan, aiheutti se pojan lähettämisen enonsa Kustaa Jusleniuksen luo kasvatettavaksi. Kustaa Juslenius oli Kruunupyyn kirkkoherrana Pohjanmaalla. Hän ohjasi Porthania tämän ensimäisissä alkuopinnoissa ja sai hänet innostumaan niihin. "Ensimäisen halun kirjallisuuteen sinä minuun loit" — sanoo Porthan itse[87] — "ja itse siihen ohjasit ja vaivaloisen virkasi estämänä sitten annoit minut muiden kasvatettavaksi". Lukuja jatkoikin Porthan sitten useampien kotiopettajain johdolla. Ensimäinen näistä oli Henrik Hyllén, turkulaisen porvarin poika. Hän oli oppinut, mutta epäkäytännöllinen mies, joka ei osannut asettua oppilaansa kannalle. Ruotsalainen historiantutkija ja aikakauskirjain julkaisija Grjörwell, joka myöskin oli Hyllénin oppilaita, kertoo hänestä: "Hän ohjasi minua yhdeksän vuoden ajan eli oikeammin antoi minun enimmästä päästä itse ohjata itseäni, paitsi että hän osaksi syvennytti minut metafysiikan pimentoihin, osaksi nosti minut matematiikan kirkkaihin korkeuksiin, joita seutuja varten en suinkaan ollut luotu, sen sijaan että hänen olisi pitänyt ottaa selville se aines, mikä minussa oli, seurata ja jalostaa sitä. Sen vähän minkä osaan, opin itse".[88] Muuten oli Hyllén luonteeltaan erinomaisen luotettava ja kunnioitettava, elintavoissaan vaatimaton ja yksinkertainen mies, vaikka etenkin nuorempana hyvin kiivas.[89] Myöhempiä kotiopettajia oli Yrjö Mathesius, Porthanin sukulainen, iloinen ja huoleton ylioppilas.[90]
Jo tähän aikaan osotti Porthan tavatonta opinhalua ja erittäinkin historiallista kirjallisuutta kerrotaan hänen lukeneen. Erityisesti on mainittu Sleidanin "tunnettu teos", jolla lienee tarkoitettu hänen selvää ja asiallista esitystänsä "De quatuor summis imperiis". Franzén arvelee, että tämänlainen lukeminen opetti Porthanin panemaan arvoa asialliseen tietoon enemmän kuin puhtaaseen mietiskelyyn. Kuitenkin ajan kotiopetus yleensä koetti antaa opetettaville niin paljon asiallisia tietoja kuin suinkin ja kaikenlaisilta eri aloilta. Suomessakin aljettiin jo vaatia kasvatuksessa valistusajan aatteitten toteuttamista. — Poikain piti saada vapaasti ajatella asioista ja esittää niitä, opettajan tuli ainoastaan totuuden sisäisellä voimalla oikaista heidän mielipiteitään. Ennen kaikkea oli huolehdittava, etteivät lapset saaneet epätosia käsitteitä asioista, joita he huomasivat ympäristössään, koska he muuten voivat saada ennakkoluuloja koko iäkseen.[91]