"Saatatko sinä minua kotiin tänä iltana?" kysyi hän.
Harmillinen vivahdus tummensi hetkeksi Gösta Wicknerin piirteitä.
"On liian myöhäistä", sanoi hän. "Minä poistun laivalta viimeisen edellisellä laiturilla. Siellä minä tapaan Tukholman laivoja."
Anna vaikeni hetkeksi, mutta näkyi, ettei Anna rouva ollut hyvillään.
"Miks'et sinä tahdo?" kysyi hän lopulta.
Gösta hymyili hieman purevasti ja samalla kertaa ystävällisesti ikäänkuin hän olisi nuhdellut lasta.
"Tarvitseeko sinun oikeastaan kysyä sitä?" sanoi hän.
Ja vastauksen sijasta puristi hän jälleen Anna rouvan kättä ja hyväili sitä, ikäänkuin olisi tahtonut rauhoittaa häntä tai johtaa toisiin ajatuksiin.
Mutta Anna ei tahtonut tänä päivänä sallia rauhoittaa itseään tai ehkei voinut rauhoittua.
"Ajattele minua", sanoi hän vapisevalla äänellä. "Minun täytyy matkustaa kotia. Kohdata hänen katseensa. Puhua hänen kanssaan. Kaikkea sitä sinä tahdot karttaa."