"Mitä hän sitten teki hänelle."
"Ei hän tehnyt hänelle mitään."
"Sanoiko hän sitten jotain?"
"Ei."
"No, jos'ei hän sanonut eikä tehnyt hänelle mitään, kuinka sinä sitten tiedät, että hän on paha hänelle?"
"Niin, hän katsoi pahasti häneen."
Enempi ei Georg voinut selittää sitä, vaan hän piti lujasti kiinni ajatuksestaan ja lisäsi vakuuttavasti:
"Minä vihaan häntä."
Sitä sanoessaan Georg punastui ikäänkuin hän olisi sanonut jotain sopimatonta. Mutta Bob ei voinut olla taputtamatta poikaa olkapäälle, ikäänkuin tämä olisi sanonut tai tehnyt jotain oikein hyvin. Ja tänä iltana tapahtui se ihme, että hän ensi kerran ajatteli rauhallisesti häntä, joka kerran oli ollut hänen vaimonsa.
Kummakseen hän huomasi että hänen katkeruutensa jo nyt oli pienempi kuin hän koskaan oli voinut uskoa. Samoin kuin hän nuoruudessaan nähdessään hänet ajatteli, ettei kukaan mailmassa voisi hyväillä häntä niin hellillä käsillä kuin hän, niin näki hän hänet nytkin. Hän tuntui Bobista niin turvattomalta ja heikolta, kuten mies ajattelee naista, kun ensilempi alkaa vesoa hänen sielussaan.