Beirassa lienee lähes tuhat vakituista asukasta. "600 neekeriä, 200 portugalilaista ja 200 valkoista", sanoi luutnantti von Gussmann. Sama mies ilmoitti syyksi meren rumaan väriin, että "portugalilaisethan kylpevät täällä." Tämä oli kuitenkin noita tavallisia halpahintaisia hävyttömyyksiä, joita Europan muut kansat alinomaa keksivät. Minä puolestani olen vakuutettu, etteivät portugalilaiset ollenkaan kylve tässä meressä.

Beiran suurin omituisuus on kuitenkin se, ettei kaupunkia ja suurinta osaa maaseutua hoida Portugalin hallitus, vaan ne omistaa eräs osakeyhtiö, Companhia de Moçambique, jonka päällikkö on näön vuoksi portugalilainen ja rahat ovat englantilaisia ja ranskalaisia. Melkein koko laaja Moçambiquen siirtomaa, joka on Skandinavian kokoinen, on vuokrattu täten yksityissyndikaatille (paitsi jo mainittua on olemassa vielä Companhia de Njassa, C. Zambesia, C. Inhambane ja C. de Graza). Nämä maksavat Portugalille vuotuisen vuokran, eikä niillä ole mitään muita harrastuksia kuin nylkeä maata ja sen mustaa väestöä. Neekerit käyttäytyvät täällä kuin ammoin, 100 à 200 vuotta sitten, nimittäin orjamaisen arasti. Kapmaassa ja Natalissa kulkevat he katukäytäviä aivan kuin valkoisetkin. Täällä saavat he astua trotoaareille ainoastaan taloihin mennessään ja sieltä lähtiessään. Beirassa ei ainoakaan neekeri käy kauppapöydän tai postiluukun luokse niin kauan kuin siinä on joku valkoihoinen.

Kauppakomppanian suvereniteettia kuvaavaa on esim., että Companhia de Moçambique painattaa omia postimerkkejään ja postikorttejaan Beirasta, jotavastoin hallituksen postimerkit eivät kelpaa. Aivan kuin ivalla on komppania antanut vuonna 1910 tehdyn Lissabonin vallankumouksen jälkeen niinkuin korkea kruunukin painattaa vinosti merkkien poikki punaisella tai vihreällä sanan: " Republica ". Tämä ei merkitse kerrassaan mitään, sillä alkuperäisessä merkissä ei vanhastaan ole kuninkaan kuvaa eikä edes Portugalin nimeä, vaan pelkästään paikallisvaakuna, jossa on kaksi elefanttia ja teksti "Companhia de Moçambique", ei muuta. Yhtiö on kai ollut tasavalta ilmoisen ikänsä. Mutta tuo pieni, uusi leimaus kannattaa — maailman 5:n miljoonan postimerkkikokoojan on hankittava uudestaan komppanian postimerkit.

Beira on suunnilleen saman muotoinen ja laajuinen kuin Kaskinen. Kaupungin isät ovat antaneet istuttaa sinne pitkänsoikean keskuspuiston tamarindeista, jotka ovat merelle päin ikäänkuin kulisseina. Mutta näiden taakse tultua eivät mitkään toiveemme täyty, sillä siellä alkaa pelkkä Afrika kursailematta. Ikäänkuin entisen tuuhean tukan jätteinä pyrkii paikka paikoin ilmoihin harvasti palmuntynkiä, muu kaikki on teeskentelemätöntä, peninkulmaista aroa, jonka etualalla näkee juoksentelevia neekereitä ja taustalla pieniä, auringonpaahteessa hulmuavia savuja.

Beiran kadut — joita on yksi pitkä ja useita pieniä — ovat varustetut hyvillä sementtikäytävillä. Ajopaikka on paksua, pehmeää hietaa, eikä kukaan kulje sen poikki tarpeettomasti. Hevosista ja muuleista j.n.e. ei vilahdustakaan. Liikenne suoritetaan aivan kuin muissakin afrikalaisissa pikkukaupungeissa trolley-järjestelmän mukaan, joka on tosiaan sangen käytännöllinen sellaisilla seuduilla, missä työvoimaa saa melkein ilmaiseksi. Keskellä katua on alkeellinen kaitaraide, (55 cm leveä), jota pitkin kafferit lykkäävät dresinoita. Osaksi ovat nämä kuorma-, osaksi henkilövaunuja. Viimemainituissa on syntisen mukava istua. Ne on varustettu aurinkokatoilla ja mahtuu niihin kaksi, kolme henkeä vieretysten. Takana on poikkitanko, johon pari neekeriä käy käsiksi.

Niillä kiidetään tempaavaa vauhtia, ja ainoa tukaluus on vaunusta lähteminen. Sillä jos nostaa kättään tai huutaa pysähdysmerkiksi, niin luulevat neekerit sitä ihastuksen ilmaisuksi, hihkaisevat puolestaan kovalla äänellä ja työntävät eteenpäin kahta kertaa kiivaammin. Me emme voineet oppia, miten trolley on seisautettava, vaan oli meidän tavallisesti pakko ajaa niin kauan, kunnes koko kaupunki loppui. Ja sitten taas takaisin, — kunnes se loppui uudestaan.

Eräs toveruksista koetti hypätä vaunusta pois sen vauhdissa ollessa. Hän kellahti tosin pehmeälle; mutta vielä seuraavana päivänä valui hänen taskuistaan hiekkaa. Se oli kaffereista äärettömän hauskaa, he löivät kämmeniään polviinsa ja ymmärsivät huomattavastikin asian siten, että me kaksi muuta rattailla olevaa olimme paiskanneet toverimme niistä tielle. Sopii huomata, että trolleyt ovat yksityisten. Niillä ei pääse ajamaan ilman paikallisten tuttavien apua, esim. Saksan konsulin. Jokaisessa vaunussa on suuri joukko pieniä numerolaattoja ja tämä merkitsee, että ne ja ne herrat ovat vaunun osakkaita. He maksavat liikennemaksua komppanialle, mutta eivät minkäänlaista kertamaksua.

Kun laitos on yksiraiteinen ja vaihdepaikkoja harvassa, ei yhteentörmäyksen mahdollisuuksia voi välttää. Sellaisten varalta on erityiset sääntönsä. Kuorma-trolley perääntyy aina henkilö-trolleyn edestä. Kahdesta henkilö-trolleysta perääntyy se, jossa sattuu sillä kertaa olemaan vähemmän väkeä. Jos kaksi yhtä suurta seuruetta tulee vastatusten, kursaillaan kahden puolen ja molemmat perääntyvät. Sitten ryntäävät ne jälleen eteenpäin, ja se vaunuista, jonka neekerit ovat nopeampia, saa lähteä ensin. Niin selitti asian Savoy-hotellin majordomus, joka ravintola muuten mainitaan niiden Beiran paikkojen luvussa, joissa saa rahaa vaihtaessa oikein takaisin.

Eräällä kohtaa pääkadun varrella on putka, — aivan kuin Kaskisissa — ja siinä on kaksi rautaristikoilla varustettua pyöreää luukkua, joista neekerivangit kuroittelevat vaikeroiden kadulle pieniä palmikoituja käsilaukkuja. "Ostakaa nyt, very good massa", hyvä, kiltti herra, "shillingi pari." Rautoihin painautuneilla kasvoilla on kärsivä ilme. Kuitenkin on tuo kaikki pelkkää ilvettä, sen seikan osoittaa todeksi hyvin syötetyn vangin jäljestäpäin naureleva naama. Käsilaukun kauppa on nimittäin vartian afääri. Hän ostaa noita esineitä muutamalla reissillä kappaleen torilta ja panee sitten loisensa myymään niitä hyvällä voitolla rautatistikon takaa. Mies seisoi koko ajan putkan kulmalla tarkastamassa liikettä.

Kaksi Taboran vallasnaista toi laivaan kalliin kuorman portugalilaisten vankien veistotyötä, ja kun he saivat kuulla asian todellisen laidan, vihasivat he meitä kuin naiset ainakin. Muuten en luule, että putkassa olevat miehet olivat vankeja, vaan ainoastaan tilapäisesti sinne ahdettuja kotineekereitä, joita vartia vuokraa niiksi päiviksi, jolloin kunnon europalaisia matkustajia odotetaan kaupunkiin.