Illalla hiukan rauhallisempi tunnelma. Musiikkia. (Myöskin viulu + piano).
Myöskin viulu + piano. Tekijän musikaaliset lahjat olivat saattaneet hänet professori ja rouva Youngin seuraan ja hänen oli tapana säestää professorinrouvan soittaessa viulua. Hänen oli siis kiittäminen erikoisesti näitä yhteisiä musiikkiharrastuksia siitä, että professori Young valmisti hänelle mahdollisuuden päästä heidän kerallaan Pegasus-laivalla pois Dar-es-salamista.
Kerrottiin, että Dar-es-salamin langaton lennätin (100 m korkea torni) on ollut suoranaisessa yhteydessä Berlinin kanssa. (Aikaisemmin tunnettua, että Togo oli päässyt yhteyteen.)
Tri Pfaff "König" laivasta (Bombayn linjaa) ja hänen tapansa.
Ihana ilta. Vilkasta lastaamista eräällä rautatien pysäkillä 6 magnesium-soihdun valossa. Hallitus vetäytyy Taboran kylään, sanotaan, ja arkisto y.m. viedään sinne, samoin sotaväki.
Rauhallinen yö.
Sunnuntaina, elokuun 2 p:n aamuna. Suloinen, hiljainen päivä. Stewardit saavat lomaa. Se todistaa, ettei tänä päivänä odoteta mitään uutta. ("Tabora" saanut yhtiön määräyksen jäädä toistaiseksi tänne, "Feldmarschall" seisoo Tangassa.)
Mitään postia emme ole saaneet. Kerrotaan, että se toistaiseksi pidätetään.
Luutnantti von Gussmann sai äidiltään Münchenistä sähkösanoman, joka oli lähetetty eilisiltana.
Amerikalainen Quinon ilmoitti minulle, että hän ostaa dhow-jaalan ja purjehtii Zanzibariin (n. 15 tuntia) päästäkseen tästä epämääräisestä odotuksesta. Zanzibarista jatkaa hän Mombasaan ja sieltä englantilaisella laivalla kotiin.