Naemi. Kiitos, hyvä, rakas Elias!
Apulainen (taputtaa hänen päätään). Ei kestä kiittää, tyttöseni!
Naemi (juoksee Lillin luokse). Katsos nyt kuitenkin, Lilli! Eikö hän ole herttainen ja oivallinen?
Lilli. Niin hirveän…
Naemi. Oikea mies!
Lilli. Oikea mies!
Naemi. Eikä lainkaan itserakas.
Lilli. No ei hiukkaakaan! (Pyöräyttää Naemia.) Mutta lorun loppu on se, että nyt me matkustamme Helsinkiin — Helsinkiin!
Naemi. Voi, Elias, nyt teet koko matkan vaan minun tähteni. En, — minä en tahdo.
Apulainen. Rakas Naema, emmekö ole suostuneet siitä, että todellisen naisen korkein tahto on se — ettei hänellä ole mitään tahtoa.