IRJA (tarkoituksella). Hyvä, että olen edes jollekin ratoksi.
ORVO. No — kyllähän Tuukkakin on iloinen.
IRJA. Niin no, — kai hän, — mutta — —
ORVO. Oh! Älä välitä äidistä. Hän pauhaa sekä tuulella että tyynellä.
IRJA. Pitäneekö hän minusta?
ORVO. Muorilla ovat omat oikkunsa. Ennen minä olin aina hänen silmätikkunaan. Nyt olet sinä.
IRJA. Mutta Tuukka —?
ORVO. Niin, hän on äidin silmäterä. Oletko nähnyt Tuukan koskaan suuttuvan!
IRJA (säikähtyen). Enkä. Ja koskapa olisinkaan?
ORVO. No, — sitten äiti pitää suunsa kiinni.