"Hänellä on mukanaan tyttö, pieni kuus'vuotias lapsi, yhtä pieni ja tumma ja laiha ja arka kuin hän itsekin."
"Jumalani! Jumalani!… Missä hän on? Missä hän sinulla on?"
Silloin löi Fiete Krey nyrkillään turvesäkille ja sanoi: "Kun laskimme maihin, vilkkuilin silmilläni joka taholle. Joka taholle, sanon. Tuo on kuin noiduttua meillä Kreijeillä. Silloin kadotin hänet näkyvistäni. Hän on pujahtanut jonnekin pois."
Thiess Thiessen hypähti ylös. Hän suoristi polvensa, niin huonosti kuin se sitte kävikin. Ihan silmänräpäyksessä nousi hän. "Menemme etsimään häntä kohta… etsimme koko yön. Koko yön. Käydään yömajoissa ja poliisikonttooreissa. Pieni tyttö pienen lapsen kanssa."
Fiete Krey viskasi säkin olalleen ja sanoi alakuloisena: "Vaikeaksi tulee löytää häntä täältä. Hän lupasi minulle tulla kanssani Aulangolle. Siitä riippuu kaikki toivomme."
KAHDESKYMMENBSKAHDEKSAS LUKU.
Jörn ja Lisbeth käyskelivät metsänrantaa. He olivat käyneet kaupungissa katsomassa asuntoa itselleen, ja ostamassa huonekaluja. Toisena joulupäivänä aikoivat he Aulangolla viettää vaatimattomat häänsä ja samana päivänä vielä matkustaa kaupunkiin.
Lisbeth kävi niin lähellä Jörniä, että tämä takertui hänen pukunsa liepeihin, jotka liehuivat kiivaasta käynnistä.
"Eipä puutu suuria", sanoi Jörn, "ett'en liukastu. Lumi on siksi sileätä." Hän pakoitti Lisbethin astumaan hiljempaa.
Lisbeth nauroi. "Kuule", sanoi hän ja vetäytyi taas häntä lähelle:
"Olen niin onnellinen." "Sehän on luonnollista", vastasi Jörn.
"Kuinka niin luonnollista."