Jörn puisti päätään, niin että aurinko välähti tukassa.
— Kaikki kävi hullusti päin. Latinaahan ne siellä vaatii…
Mitenkäs vanhoja ne pojat on siellä alaluokalla?
— Peränpitäjäks' sinä pääset, — vastasi suutari.
— Sepä se, Thiess! Alimmalla luokalla pisin kaikista! Ja semmoista se nyt on. Joka päivä kävi kaupungissa, mutta eipäs vaan ottanut selvää, latinatako vaaditaan vain englanninkieltä… Mutta maavouti minusta sittenkin tulee. Minä sanoin heille tuolla, että pääsiäisen perästä minä tulen takaisin.
— Poika, poika! Mitäs nyt sanoo Lisbet ja Fiete Krey?
— Sanokaat mitä hyvänsä; yks kaikki! Pääsiäisestä päästyä minä tulen takaisin, kun koulu alkaa. Alapäästä minä aloitan ja istun kilttien joukossa. Lähde pois!
Thiess nousi verkalleen ja puisteli päätään.
— Poika, poika! puheli hän. — Pitipäs vaan olla kova lykky! Elsbe se sanoo taas, että että kaikki menee nurin, mihin minä vaan ryhdyn, ja isot veikot ne räjähtävät nauramaan, niin että suu on revetä. Mutta minkäs sille tekee? Eihän engelskasta kuka latinaa laita. Lähtään pois, Jörn!
He läksivät ja palasivat ravintolaan. Viinalasi seisoi vielä puolillaan savipenkillä. Thiess joi sen loppuun, pisti kolmatta kertaa puppuun talon tupakasta, pani sitten ison hattunsa hyvin huolellisesti päähän ja kysyi isännältä, mitä ollaan velkaa. Mutta isäntä, jota tuo niukka tilaus ja runsas tupakan menekki huvitti sekä harmitti, virkkoi: "Johan sinä poltit velkas kuitiksi", eikä ottanut mitään.
Ja niin he läksivät ajamaan nummea pitkin kotia kohti, rahain puolesta ainakin yhtä täysinä kuin tullessakin. Mutta nyt he istuivat rinnatusten. Ei siinä montakaan sanaa vaihdettu. Jörn se vaan virkkoi moniaan kerran: