"Kaunis nimi!" muistutti Heikki, "jota ainoastaan niin kummallinen herra kuin meidän saattaa pitää rumana. Älä anna hänen sitä kuulla, ellet heti tahdo menettää hänen suosiotansa."
"Mistä olet kotoisin?" tutkisteli Gumprecht vielä.
"Tänne tulin Helgolannin saaresta."
"Hs!" kuiskutti Heikki. "Helgolanti on meren keskellä ikään kuin jauhokokkare kattilassa, ja kaikki, mitä on meressä, mitä sieltä tulee taikka siihen menee, sitä meidän isäntämme ei voi kärsiä. Hän on siinä suhteessa niinkuin Juutalaiset, jotka arvelevat, ett'ei vedestä ole mitään hyötyä. Sentähden hän kuivautti järven täältä puistosta, sentähden hän hakkautti maahan nuo kauniit lehmukset ja poppelit linnan edustalta, sillä niiden suhina tuulessa muistutti hänelle meren aaltojen loiskinata; sentähden hän ikäänkuin vesikauhuinen pakenee kaikkea vettä, eikä voi lähteä pois tästä kirotusta linnasta, sillä onpa kaikkialla lammikoita, ojia, järviä, puroja ja virtoja, joita hän kammoo."
"Ei suinkaan tuo herra raukka juokaan muuta kun olutta taikka viiniä?" kysyi Liddy sääliväisesti.
"Eipä niinkään," vastasi Heikki. "Siinäpä juuri kumma onkin. Hän ei juo muuta kuin vettä, joka kuitenkin on värjätty kaikellaisilla sekoituksilla, esm. kirsimarjan ja vatun liemellä, viinillä, teellä y.m. ja tätä juodaan läpikuultamattomista astioista, ett'ei näkyisi mitään nestettä."
"Kuuleppas Liddy!" sanoi Gumprecht, "sinun täytyy olla vähän avuksi tälle kelpo pojalle, siten että huomenna muutamaksi tunniksi rupeet hänen virkaansa. Se ei ole sinulle vahingoksi."
"Mutta," sanoi Liddy, "sitä minä en tohdi. Voin kyllä hoitaa lapsia, mutta en ymmärrä toimittaa miespalvelijan virkaa."
"Olkoon se meidän huolenamme," vastasi Gumprecht. "Sinulla ei ole vähintäkään vaaraa, ja linnassa saat nähdä kaikellaisia kauniita kaluja, jotka varmaan sinua huvittavat."
Liddy, joka jo oli oppinut käyttämään itseänsä taitavasti ihmisten seuroissa, suostui viimeinkin sykkivällä sydämmellä, kuitenkin sillä ehdolla, ett'ei hänen herrasväellänsä olisi mitään sitä vastaan. Sinä iltana, joka oli erittäin kaunis, antoi kappalaisen rouva hänelle luvan, kun lapset olivat ruvenneet makuulle, vielä hetkisen kävellä puistossa, kuitenkin sillä käskyllä, että hän huolellisesti karttaisi jokaista, jonka kasvot olivat peitossa, ja olisi aivan puhumatta.