Hilarius. Niin, minulla on syytä luulla hänen haluavan jäädä tänne.
Evert. Mutta, herra Hilarius! — Ettehän te saata ajatella jotain sen tapaista, että minun vaimoni muka —
Hilarius. Hiljaa, hiljaa, herraseni — minä en ajattele mitään — mutta tuomitkaahan itse; täällä seisoo: "ainokainen enkelini", kuinka luulette, onko tämä kirjoitettu 50 vuotiselle eukolle, vai nuoremmalle.
Evert. On esimerkkejä vanhoistakin!
Hilarius. Jos tämä olisi kirjotettu minun vaimolleni, niin kuuluisi alku näin: "paksu papuseni", mutta ei suinkaan "ainokainen enkelini" — sepä olisi kummallinen rakastaja — kolmen päivän perästä toisi hän varmaankin sellaisen serafiini enkelin takaisin.
Evert (aprikoiden). Minun vaimoni! Mutta ajatelkaahan toki, — me olemme olleet vasta vuoden naimisissa.
Hilarius. Onpa esimerkkejä nuoristakin!
Evert. Ei, se on vallan mahdotonta! Pohjaltaan kyllä olette oikeassa, vaan olisipa se kauheata! Eikö minulla ole jotakin puukkoa, — pistoolia, — pyssyä?
Hilarius. Hiljaa, ystäväni — voipihan tämä kaikki olla pelkkää leikintekoa — erehdystä.
Evert. Kummallista leikkiä — merkillistä erehdystä! Voi minun päätäni!