"Tunnet minut, eikö niin?"
"Täydellisesti."
"Tiedät, että sanaani voi luottaa."
"Se on kultaa."
"Hyvä. Jos rehellisesti täytät palvelukset, jotka minulle vapaaehtoisesti suostut toimittamaan, jos siis saatat käsiini, en sano kaikkia karavaaniin kuuluvia meksikolaisia, jotka epäilemättä ovat sangen kunnioitettavaa väkeä, mutta joista en tällä kertaa piittaa mitään, vaan ainoastaan nuoren tytön, jonka nimi luullakseni on doña Luz, niin en anna viittätuhatta piasteria, joita minulta pyydät, vaan kahdeksantuhatta. Oletko ymmärtänyt, häh?"
Oppaan silmät kiiluivat rahanhimosta ja ahneudesta.
"Olen", vastasi hän.
"Hyvä."
"Mutta on vaikeata saada hänet yksinään poistumaan leiristä."
"Se on sinun asiasi."