"Olette jalomielinen ja antelias, kapteeni", lausui opas, "niin että olen onnellinen saadessani palvella teitä."
"Muista vain", jatkoi päällikkö synkällä äänellä, luoden puhetoveriinsa teräksenkylmän katseen, "että minua nimitetään Tappajaksi ja että jos minut petät, niin preiriellä ei ole kyllin varmaa eikä tarpeeksi tuntematonta paikkaa, joka voisi sinut turvata kostoni kauheilta seurauksilta."
"Sen tiedän, päällikkö", vastasi mestitsi pakostakin väristen, "mutta voitte olla huoleton: teitä en petä."
"Sitä toivon! Erotkaamme nyt, sillä poissaolosi voitaisiin huomata.
Yhdeksän päivän kuluttua olen jälleen täällä."
Opas lähti takaisin leirille, jonne hän saapui kenenkään huomaamatta.
Heti kun nämä kaksi miestä, joiden kanssa Lörppö juuri oli tehnyt tuon oudon ja inhoittavan kaupan, olivat jääneet kahden, tunkeutuivat he äänettömästi pensastoon, jossa ryömivät kuin käärmeet.
He saapuivat pian pienen, huomaamattoman ja metsän peitossa juoksevan joen rannalle. Kennedy vihelsi erikoisella tavalla kaksi eri kertaa.
Kuului heikkoa ääntä, ja kahta hevosta taluttava ratsumies tuli näkyviin jonkun askeleen päässä siltä paikalta, mihin he olivat pysähtyneet.
"Tule, Frank", virkkoi Kennedy, "voit pelotta saapua lähemmäksi."
Ratsumies heti lähestyi heitä.