Äkkiä koirat ääntä päästämättä vetäytyivät taaksepäin. Nuo kunnon eläimet tuntuivat ymmärtävän, että näillä seuduilla on tärkeätä pysyä hiljaa ja että yksikin ulvahdus maksaisi heidän isäntiensä hengen.
Ilomieli katsoi tiukasti ympärilleen.
Hänen silmänsä välähtivät, hän kavahti pystyyn ja pantterin lailla loikaten heittäytyi erään intiaanisissin kimppuun, joka eteenpäin kallistuneena ja pää kumarassa näytti vainuavan vihollisen tuloa.
Intiaani kaatui selälleen ehtimättä päästää avun- tai hätähuutoa. Ilomieli kiristi hänen kurkkuaan ja pani polvensa hänen rintansa päälle.
Sitten erämies äärimmäisen kylmäverisesti veti esille puukkonsa ja upotti sen kahvaa myöten vihollisensa sydämeen.
Kun villi huomasi olevansa hukassa, lakkasi hän tekemästä hyödytöntä vastarintaa, mutta kun hän kiinnitti vihaa ja halveksimista uhkuvan katseensa kanadalaiseen, nousi hänen huulilleen ivallinen hymy, ja hän heitti henkensä järkähtämättömin kasvoin. Ilomieli pani veitsen takaisin vyölleen, työnsi ruumiin syrjään ja kuiskasi vähääkään hämmentymättä:
"Ensimmäinen."
Hän alkoi taas ryömiä eteenpäin.
Uskollinen Sydän oli seurannut ystävänsä liikkeitä hyvin tarkasti, valmiina auttamaan häntä tarpeen vaatiessa. Kun intiaani oli saanut surmansa, ryhtyi hän välinpitämättömänä edelleen seuraamaan jälkiä.
Pian loisti nuotion valoa puiden lomitse, ja paistetun lihan haju tunkeutui erämiesten tarkkoihin aistimiin.