"Te vannotte kaiken pyhän nimessä maailmassa, että kumpaa tahansa onni suosiikin, alistutte kohtalon määräykseen koko ankaruudessaan?"
"Me vannomme sen, don Estevan, kunniasanallamme!"
"Hyvä on, señorit", don Estevan jatkoi, pistäen kätensä hatun alle ja vetäen esiin korttipakan. "Ja uskokaa nyt sielunne Jumalan haltuun, sillä muutaman minuutin kuluttua toisen teistä on astuttava hänen kasvojensa eteen."
Molemmat miehet tekivät hartaasti ristinmerkin ja kiinnittivät katseensa levottomasti kohtalokkaihin kortteihin.
Don Estevan sekoitti kortit erittäin huolellisesti, jonka jälkeen hän antoi kummankin vastustajan nostaa toisen toisensa jälkeen.
"Ottakaa vaarin nyt, señorit!" hän sanoi, "nyt minä aloitan."
Huolettomina kyynärpäähänsä nojaten nämä polttivat savukettaan, teeskennellen erittäin hyvin välinpitämättömyyttä, samalla kuin heidän säkenöivät silmäinsä kuitenkin ilmaisivat toista.
Sillävälin kortit yhä putoilivat toinen toisensa jälkeen zarapéen päälle, ja don Estevanilla ei enää ollut kuin viisitoista korttia jäljellä kädessään. Hän keskeytti.
"Caballerot", hän sanoi, "viimeisen kerran kehoitan teitä miettimään."
"Jatkakaa, jatkakaa!" don Torribio vastasi kiihkeästi, "ensi kortti on minun."