"Ei enempää?" vieras sanoi, venyttäen halveksivasti huuliaan. "Se ei ollut paljon, luulin olevani enemmän arvoinen."
"Paljonkin enemmän, erittäinkin kun yritys on hyvin vaikea, mutta ensi kerralla otan hopealuodin."
"Te olette typerä, toveri, ette tapa minua silloin paremmin kuin nytkään. Ajatelkaa mitä teille on tapahtunut tänään. Jo neljä eri kertaa olen kuullut luotienne suhisevan korvissani; väsyin siihen ja tahdoin sen takia tietää, kuka te olitte, ja olen onnistunut, kuten näette."
"Se on totta. Mutta ehkä ette kaiken tämän jälkeen aavistanut, että olin niin lähellä teitä?"
Ratsastaja kohautti olkapäitään.
"En tahdo edes kysyä teiltä sen nimeä, joka on ostanut teidät salamurhaamaan minut", hän sanoi. "Kas tässä on veitsenne, jota minä en tarvitse; menkää tiehenne, halveksin teitä liian paljon, pelätäkseni teitä. Hyvästi!"
Näin sanoen ratsastaja nousi ja käski, tehden majesteetillisen ja halveksivan liikkeen, rosvon poistua.
Lepero seisoi hetken liikkumatta, kumarsi sitten syvään jalomieliselle voittajalleen ja virkkoi liikutetulla äänellä:
"Kiitoksia, teidän armonne; te olette parempi kuin minä; mutta samantekevää, näytän teille, etten ole niin suuri heittiö, kuin otaksutte, ja että minussa vielä on jotakin, joka ei ole aivan turmeltunutta."
Ratsastaja ei vastannut, vaan käänsi hänelle selkänsä, kohauttaen olkapäitään.