Don Estevan vei vieraansa vajaan, selitti hänelle portin avaamiskoneiston, jonka jälkeen hän, kysyttyään vieraaltaan oliko tällä vielä muuta toivomusta, lausui hänelle hyvää yötä ja palasi huoneeseensa, jonka oven hän jätti auki jälkeensä, jotta don Fernando voisi tulla sisälle, jos tarvis vaati.
Doña Manuela vartoi poikaansa sisällä huoneessa.
Vanha rouva näytti levottomalta.
"No niin", hän kysyi nuorelta mieheltä, heti kun tämä palasi, "mitä sinä arvelet tuosta miehestä, Estevan?"
"Minäkö, äiti?" tämä vastasi ihmettelevin elein, "mitä tahdotte minun arvelevan hänestä? Olen nähnyt hänet tänään ensi kerran."
Vanha rouva pudisti kärsimättömästi päätään.
"Sinä olet ratsastanut hänen kanssaan useita tunteja. Tuon pitkän kahdenkesken olon olisi pitänyt riittää sinulle tutkistelemaan häntä ja muodostamaan mielipiteesi hänestä."
"Tuo mies, rakas äiti, on sinä lyhyenä aikana, kun olen ollut hänen seurassaan, näyttänyt niin monia eri puoliaan, että minun on ollut mahdoton edes vilahdukseltakaan nähdä mitään valon pilkahdusta ohjeeksi hänen tutkimiseensa, vielä vähemmän muodostaakseni hänestä mitään mielipidettä. Minä luulen, että hän on voimakasluontoinen mies, kykenevä sekä hyvään että pahaan, aina sen mukaan kuin hän seuraa sydämensä kehoitusta tai itsekkäitä laskelmiaan. San-Lucarissa, jossa hänellä on pieni maatila, kaikki pelkäävät häntä vaistomaisesti, sillä mikään hänen käytöksessään ei oikeuta näköjään sitä vastenmielisyyttä, jota hän herättää, ei kukaan tiedä varmaan, kuka hän on, hänen elämänsä on läpipääsemätön salaisuus."
"Estevan", vanha rouva vastasi, pannen vakavana kätensä poikansa käsivarrelle ikäänkuin paremmin painostaakseen sanojaan, "salainen aavistus sanoo minulle, että tuon miehen läsnäolo tällä seudulla ennustaa suuria onnettomuuksia. Miksi? En voi sitä selittää. Kun hän tuli sisään, niin hänen kasvonpiirteensä johtivat mieleeni sekavan muiston tapahtumista monta herran vuotta sitten. Huomasin hänen kasvoissaan kummastuttavan yhdennäköisyyden erään nyt jo kuolleen henkilön kanssa." Hän huokasi. "Hänen puhuessaan hänen äänensä soi kipeästi korvissani, sillä tämä ääni täydensi sen yhdennäköisyyden, jonka luulin huomanneeni hänen kasvoissaan. Olkoon tämä mies kuka tahansa, niin olen vakuutettu siitä, että hän on vaaranamme, kenties onnettomuutenamme. Minä olen vanha, poikani, minulla on kokemusta ja minun ijässäni ei erehdytä, näetkö. Aavistukset tulevat Jumalalta, niihin täytyy uskoa. Pidä tarkoin vaaria tämän miehen käytöksestä hänen täällä ollessaan. Olisin toivonut, ettet olisi tuonut häntä kattomme alle."
"Mitäpä minä voin tehdä, äiti kulta? Vieraanvaraisuus on hyve, josta ei kukaan voi kieltäytyä."