"Pyydän teitä äitinne nimessä, ettette hylkää minua."
"Minulla ei ole äitiä."
"No, kenen nimessä tahansa, sen olennon nimessä, jota rakastatte enin maailmassa."
"Minä en rakasta ketään enää."
"Ette ketään enää!" vieras toisti kauhistuneena vastoin tahtoaan, "silloin surkuttelen teitä, sillä sitten täytyy teidän kärsiä kauheasti."
Tuntematon säpsähti ja kuumemainen puna levisi hänen kasvoilleen, mutta tyyntyen melkein silmänräpäyksessä hän sanoi:
"Antakaa minun nyt mennä."
"En, ennenkuin tiedän kuka te olette."
"Kuka minä olen? Olenhan jo sanonut sen teille. Villi eläin, olento, jossa ei ole muuta ihmismäistä kuin ulkomuoto ja joka kaikkia ihmisiä kohtaan tuntee ikuisesti sammumatonta vihaa. Rukoilkaa Jumalaa, ettette koskaan enää kohtaa minua tiellänne. Minä olen kuin korppi: näkemiseni tuottaa onnettomuutta! Hyvästi!"
"Hyvästi sitten!" vieras mutisi syvästi surullisena, "armahtakoon
Jumala teitä, älköönkä rangaisko teitä julmuudestanne!"