Sillä välin meksikolaisten uteliaisuus oli äärettömästi jännityksissä, he näkivät että vakava vaara epäilemättä uhkasi heitä ja että metsästäjä koetti mielessään keksiä jotakin keinoa sen välttämiseksi. Mutta sitten kun heillä nyt oli hyvät aseet, sarvet ruutia ja luoteja täynnään, he katselivat asemaansa aivan toisessa valossa, ja vaikka he olivatkin hyvin levottomia, niin he eivät kuitenkaan epäilleet voivansa välttää satimia, joita heille oli viritetty.
Kun metsästäjä oli istunut liikkumatta kuin kuvapatsas noin puolen tuntia, hän kohotti päänsä, laski puiden varjojen pituuden ja nousi vilkkaasti.
"Ratsaille!" hän sanoi, "on aika meidän lähteä."
Ja kädenkäänteessä hevoset olivat kunnossa ja matkustajat satulassa.
"Eteenpäin!" metsästäjä lausui, "intiaanilaisessa kulkujärjestyksessä, ja seuratkaa tarkoin liikkeitäni."
Erämaassa tarkoitetaan intiaanilaisella kulkujärjestyksellä kulkemista jäljekkäin, jättääkseen mahdollisimman vähän jälkiä matkastaan.
Mutta sen sijaan että olisi jatkanut entiseen suuntaan, metsästäjä ohjasi hevosensa puroon, jonka juoksua hän seurasi aina erääseen kauempana olevaan paikkaan, jossa kaksi muuta vesistöä yhtyi siihen. Kivisydän poikkesi vasemmanpuoliselle vesistölle, jonka juoksua hän seurasi.
Meksikolaiset olivat täsmälleen noudattaneet tätä liikettä ja seurasivat jäljessä, niin että kunkin hevosen pää oli edellä kulkevan lautasilla.
Kuumuus oli painostava metsässä, jossa ilmanliike lehdistön ehkäisemänä oli tuskin huomattava. Syvin hiljaisuus vallitsi kaikkialla, linnut, kyyköttäen lehtien seassa, olivat lakanneet laulamasta, vain lukemattomien lammikkojen päällä kuhisevien moskiittimäärien yksitoikkoinen surina kuului.
Sillä välin laajeni se puro, jota he seurasivat, yhä enemmän ja kasvoi vähitellen joeksi. Jo näkyi siellä täällä mustia chicoteja [Chicoteiksi sanotaan juurineen irti temmattuja puita, joita virrat vievät mukanaan. Nämä tuottavat usein vakavia vaaroja laivaliikkeelle.], joilla seisoi yhdellä jalalla flamingoja ja haikaroita. Rannat alkoivat tulla jyrkiksi molemmin puolin ja hevosten oli jo toisinaan pakko uida.