Matho kulkien seinän viertä asteli pitkin penkerettä. Joka askeleella kuunteli hän ja kullattujen ristikkojen läpi tirkisti hiljaisiin huoneisiin. Vihdoin seisahtui hän epätoivoissaan.
— "Kuule!" sanoi hänelle orja. "Oi, elä minua halveksi heikkouteni tähden! Minä olen asustanut palatsissa. Minä voin kuin käärme vilahtaa seinien sisälle. Tule! Esi-isien salissa on joka permantoliuskan alla kultaharkko; maanalainen tie vie heidän hautaansa."
— "Mitä minä siitä!" sanoi Matho.
Spendius vaikeni.
He olivat penkereellä. Suunnaton pimeä varjo leveni heidän eteensä, siinä näkyi hämäriä kasaantumisia, kuten kivettyneen valtameren jättiläislaineita.
Mutta idän puolella ilmeni valojuova. Alhaalla vasemmalla Megaran kanavat alkoivat valkoisina mutkikkaina uomina kuvastua puutarhojen vihannan lomitse. Seitsenkulmaisten temppelien kartiokatot, portaat, terassit, vallitukset vähitellen näkyivät aamun hämärässä; ja koko Karthagon niemen ympärillä välkkyi valkoinen vaahto vyö, ja smaragdin värinen, meri näytti aivan hyytyneeltä aamun sarastaessa. Sen mukaan kuin puna taivaalla laajeni, niin jyrkänteen kupeella olevat korkeat talot kohosivat, erottautuivat, muistuttaen mustaa vuohiparvea, joka laskeutuu vuoristosta. Autiot kadut pitenivät; sieltä täältä muurien takaa pilkistävät palmut eivät liikahtaneetkaan, vedellä täytetyt altaat muistuttivat pihoille unohtuneita hopeakilpiä, Hermaeumin niemen majakka alkoi vaaleta. Aivan ylhäällä, Akropoliin sypressimetsässä, Eschmunin hevoset tunsivat valon koittavan, nostivat kaviot marmoriaituukselle ja hirnuivat aurinkoa kohden.
Se nousi; Spendius nosti huudahtaen kätensä ylös.
Kaikki ui punaisessa valossa, sillä jumala aivan kuin silpoen itseään heitti tulvivina säteinä Karthagon yli suoniensa kultaisen sateen. Galeerien keulat kimaltelivat, Khamonin katto näytti olevan tulessa, ja temppelien porttien auetessa näkyi väikettä sisältä. Maalta tulevien suurien kuormakärryjen pyörät kolisivat katukiviin. Sälytetyt dromedaarit laskeutuivat apengerteitä alas. Rahanvaihtajat katujen kulmissa levittivät kauppakojujensa telttakatokset. Haikarat lensivät valkoiset purjeet lainehtivat. Tanitin lehdosta kuului pyhien ilotyttöjen tamburiinien soittoa, ja Mappalioiden kärjellä uunit, joissa saviarkkuja valmistettiin, alkoivat sauhuta.
Spendius kumartui terrassin reunan yli; hänen hampaansa kalisivat, hän sanoi:
— "Niin… niin… valtiaani! minä ymmärrän, miksi sinä äsken halveksit palatsin ryöstämistä."