Sillä välin oli sytytetty aloe-, seeteri- ja laakeripuinen rovio kuvan jalkojen väliin. Kuvan pitkät siivet koskettivat kärjillään liekkejä: ja rasva, jolla se oli voideltu, valui kuin hiki sen pronssisia jäseniä pitkin. Sen pyöreän levyn ympärillä, jolla kuva jaloillaan seisoi, muodostivat lapset mustiin huntuihin verhottuina liikkumattoman kehän; ja kuvan luonnottoman pitkät käsivarret ojensivat kämmenensä niihin asti ikäänkuin tarttuakseen tähän seppeleesen ja nostaakseen sen taivaasen.
Rikkaat, Vanhimmat, naiset, koko kansanjoukko tungeksi pappien taakse ja talojen katoille. Suuret maalatut tähdet eivät enää pyörineet; tabernaakkelit olivat lasketut maahan; ja suitsutusmaljojen sauhu nousi pystysuoraan ilmaan kuten jättiläispuut, jotka levittelivät sinertäviä oksiaan taivaan kuulakkaasen ilmaan.
Useat pyörtyivät; toiset seisoivat pyhässä innossaan jäykkinä ja herpaantuneina. Ääretön ahdistus täytti kaikki rinnat. Viimeisetkin huudot vaikenivat vähitellen, — ja Karthagon kansa läähätti kauhunsa himon huumaamana.
Vihdoin Molokin ylimmäinen pappi pisti vasemman kätensä lasten huntujen alle, repäisi niiden otsalta tukon hiuksia ja heitti tuleen. Silloin punapukuiset miehet alkoivat laulaa pyhää ylistyslaulua:
— "Kunnia sinulle, Aurinko! molempien taivaan äärien kuningas, itsestään sikiävä, luoja, Isä ja Äiti, Isä ja Poika, jumala ja jumalatar, jumalatar ja jumala!" Ja heidän äänensä hukkuivat soittokoneiden pauhinaan, jotka yht'aikaa alkoivat rämistä peittääkseen uhrien huudot. Kahdeksankieliset sheminithit, kymmenenkieliset kinnorit, ja kaksitoistakieliset nebalit helskyivät, vinkuivat, jyrisivät. Suunnattoman suuret mahkasäkit, joissa oli tiheässä torvia, saivat aikaan kimeän räminän, kaikin voimin lyödyt tamburiinit kaikuivat kumeasti ja nopeasti; ja torvien pauhinasta huolimatta rätisivät salsalimit kuten heinäsirkan siivet.
Pitkällä koukulla avasivat temppelinpalvelijat Baalin ruumiissa olevat seitsemän kemeroa. Ylimpään pantiin jauhoja; toiseen kaksi kyyhkystä; kolmanteen apina; neljänteen oinas; viidenteen uuhi; ja kun ei löytynyt härkää kuudetta varten, heitettiin sinne pyhätöstä otettu parkittu nahka. Seitsemäs aukko jäi auki.
Ennenkuin ryhdyttiin mihinkään, oli hyvä koetella jumalan käsivarsia. Hienot ketjut kulkivat kuvan sormista sen olkapäiden ylitse ja laskeutuivat selän taakse; vetäen niistä miehet saivat kädet nousemaan kyynärpäiden kohdalle asti, nuo molemmat avoimet kädet, jotka yhtyessään osuivat jumalan vatsaan; käsivarret liikkuivat useaan kertaan perätysten lyhyin, katkonaisin nykäyksin. Sitten soittokoneet vaikenivat. Tuli räiskyi.
Molokin papit kävelivät suurella kivilevyllä tarkastaen kansan joukkoa.
Tarvittiin nimittäin aivan yksilöllinen, vapaaehtoinen uhraus, jonka arveltiin riistävän toiset mukaansa. Mutta vielä ei ketään ilmestynyt, ja ne seitsemän käytävää, jotka aitauksesta johtivat kuvapatsaan luo, olivat aivan tyhjät. Silloin rohkaistakseen kansaa vetivät papit vyöstään pistimiä ja raatelivat niillä kasvojaan. Sitten sallittiin aitauksen takana maassa makaavien jumalalle vihkiytyneiden astua aitauksen sisäpuolelle. Heille heitettiin kimppu kauhistuttavia rautoja ja kukin heistä valitsi oman kidutusaseensa. He painoivat vartaita rintaansa; puhkaisivat poskensa; painoivat orjantappuraseppeleitä päähänsä; sitten he tarttuivat toistensa käsiin kiinni ja muodostivat lasten ympärille toisen suuren kehän, joka vuoroin laajeni ja supistui. He saapuivat aitausta vastaan, syöksyivät jälleen taapäin houkutellen huimaavan liikkeen, veren ja huutojen kautta kansaa yhä lähemmäksi.
Vähitellen astui ihmisiä aivan käytävien päähän; he heittivät liekkeihin helmiä, kultavaaseja, maljoja, soihtuja, koko rikkautensa; uhrit tulivat yhä loistavammiksi ja moninaisemmiksi. Ja vihdoin eräs mies, jonka kauhu teki kalpeaksi ja hirvittäväksi, lykkäsi horjuen lasta edellään; sitten näkyi kuvan käsien välissä pieni musta pilkku; se putosi höyryävään aukkoon. Papit kumartuivat suuren laatan reunaan, — ja uusi laulu kajahti ylistäen kuoleman iloa ja uudesta syntymistä ikuisuudessa.