Hän oli kasvanut keskellä itsensäkieltäytymistä, paastoja ja puhdistuksia, vakavan valio-ympäristön ympäröimänä, ruumiinsa hajuvesillä voideltuna, sielunsa täynnä rukouksia. Hän ei koskaan ollut maistanut viiniä, ei syönyt lihaa, ei koskenut saastaiseen eläimeen, ei astunut jalallaan kuolleen taloon.
Ei hän tuntenut riettaita jumalan kuvia, sillä kaikki jumaluudet ilmaantuivat eri muodoissa, ja sentähden mitä vastakkaisimmat hartausmenot kohdistuivat yhteen ja samaan perusvoimaan. Salammbo palveli jumalatarta hänen tähti-ilmestyksessään. Kuusta oli lähtenyt vaikutus impeen; kun kuu alkoi vähetä, Salammbo heikkeni. Oltuaan näännyksissään koko päivän hän virkistyi illaksi. Kuunpimennyksen aikana hän oli ollut vähällä kuolla.
Mutta kade Rabbet kosti tälle impeydelle, jota ei hänelle uhrattu, ja kiusasi häntä taukoamatta mielikuvilla, jotka olivat sitä voimakkaammat jota epämääräisempiä ne olivat, jota laajemmalti ne ilmenivät kaikkialla hänen uskonopissaan saaden juuri sen kautta uutta eloa.
Taukoamatta Hamilkarin tyttären ajatukset kohdistuivat Tanitiin. Hän osasi hänen seikkailunsa, hänen matkansa ja kaikki hänen nimensä, joita hän kertoili tietämättä, mitä ne tarkalleen merkitsivät. Syventyäkseen perinpohjin oppiinsa tahtoi hän nähdä temppelin salaisimmassa sopessa olevan vanhan jumalattaren kuvan, jolla oli yllään kallisarvoinen vaippa, josta Karthagon kohtalo riippui, — sillä jumala-käsite ei täydelleen eronnut hänen ilmestymismuodostaan, ja jos piteli tai vaikkapa vaan näki hänen kuvansa, niin riisti jumalalta osan hänen voimastaan ja tavallaan siis piti häntä vallassaan.
Salammbo kääntyi. Hän tunsi kultakulkusten helinän, joita
Shahabarimilla oli pukunsa liepeissä.
Shahabarim nousi portaita ylös; sitten penkereen kynnyksellä hän seisahtui pannen käsivartensa ristiin rinnalleen.
Hänen syvälle painuneet silmänsä kiiluivat kuin hautalamput; hänen pitkä, laiha ruumiinsa liikehteli liinaisen pukunsa sisällä, jonka liepeessä kulkuset vuorottelivat smaragdipallojen kanssa. Hänellä oli heikot jäsenet, suikea pää ja suippo leuka; hänen ihonsa näytti olevan kylmä koskettaa, ja hänen keltaiset kasvonsa, joihin syviä ryppyjä oli uurtautunut, olivat kuten sammumattoman himon, ikuisen surun jäykistyttämät.
Hän oli Tanitin ylimmäinen pappi, sama, joka oli Salammbon kasvattanut.
— "Puhu!" sanoi hän. "Mitä tahdot?"
— "Minä toivon… sinähän melkein lupasit minulle…" Tyttö änkytti ja joutui hämilleen; sitten hän jatkoi äkkiä: — "Miksi sinä halveksit minua? Mitä minä olen unohtanut pyhistä menoista? Sinä olet minun opettajani, ja olet sanonut, ettei kukaan niin hyvin kuin minä ymmärrä Jumalattaren oppia; mutta on jotain, jota et tahdo minulle sanoa. Onko se totta, isäni?"