— "Minä tulen!"
— "Me annamme Rikkaiden sinut tuomita!"
— "Ja minä kansan!"
— "Ole varuillasi, ettet päätä päiviäsi ristinpuussa!"
— "Ja te, ettei teitä kaduilla revitä kappaleiksi!"
Mutta heti kun he pääsivät pihaton kynnykselle esiintyivät he jälleen hillityn arvokkaina.
Heidän juoksijansa ja vaununkuljettajansa odottivat heitä ovella. Useimmat heistä poistuivat valkoisen muulin selässä, Suffeetti hyppäsi vaunuihinsa ja tarttui ohjaksiin; ylpeästi kaulat kenossa ja tasatahdissa polkien jalkojensa alla singahtelevia kiviä molemmat hevot kiisivät huimaavaa vauhtia Mappalioiden tietä myöten, ja aisan päässä oleva hopeinen haukka näytti lentävän, niin vinhaan vaunut lensivät eteenpäin.
Tie johti kentän halki, jolla oli korkeita pyramiidinmuotoisia, teräväkärkisiä kiviä, joiden keskelle oli hakattu avoin käsi, aivan kuin kiven alla lepäävä vainaja olisi kohottanut sen taivasta kohden anoakseen jotain. Niitä seurasi joukko siellä täällä olevia kartionmuotoisia savesta, puunoksista ja kaislakudoksesta tehtyjä majoja. Pienet kivistä laaditut muurit, vettä virtaavat ojat, espartoheinästä tehdyt köydet, piikkipensasaitaukset erottivat erisuuruisiin osiin nämät asumusalueet, ja ne tulivat sitä lukuisemmiksi, jota lähemmäksi suffeettin puistoja noustiin. Mutta Hamilkar suuntasi katseensa suureen torniin, jonka kolme kerrosta muodosti kolme suurensuurta lieriötä; ensimäinen oli rakennettu kivestä, toinen tiilistä, kolmas seedripuusta; ja ne kannattivat kuparikupua kahdenkymmenen neljän katajapuisen pylvään päässä, joista riippui köynnösten tavoin toisiinsa lomistettuja vaskiketjuja. Tämä torni kohosi yläpuolelle niitä rakennuksia, jotka olivat oikealla puolella, varastohuoneita, kauppahuonetta, jota vastoin naisten palatsi kohosi sypressien takana, jotka seisoivat kahdessa rivissä kuin pronssimuurit.
Kun vaunut ratisten olivat ajaneet kaidasta portista sisään, pysähtyivät ne laajan katoksen alle, jonka suojassa köysillä sidotut hevoset söivät niitettyjä heiniä.
Kaikki palvelijat juoksivat esille. Niitä oli lukuisa määrä, sillä nekin, jotka työskentelivät maatiloilla, olivat barbarien pelosta tuotu Karthagoon. Eläinten vuotiin verhotut peltomiehet laahasivat nilkkojen ympäri juotettuja kahleita; purppuratehtaiden työmiehillä oli punaiset käsivarret kuten pyöveleillä; merimiehillä oli viheriäiset päähineet; kalastajilla korallikäädyt; metsämiehillä verkko olallaan; ja Megaran asukkailla oli valkoiset tai mustat puvut, nahkahousut ja olkihuopa- tai kangaslakit kullakin oman palveluslaatunsa ja eri ammattinsa mukaan.