Tämä syy joudutti vain yhtymään Autharitoksen kanssa, jotta ennätettäisiin ennen Hamilkaria. Mutta jos kaupunkien piiritys heitetään sikseen, niin niiden asukkaat lähtevät liikkeelle, hyökkäävät heihin takaapäin ja edessä ovat karthagolaiset. Pitkän keskustelun jälkeen päätettiin ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin, ja pantiinkin ne heti täytäntöön.
Spendius lähti viidentoistatuhannen miehen kanssa Makarin yli rakennetun sillan luo, kolmentuhannen askeleen päähän Uticasta; sillan kulmat vahvistettiin neljällä korkealla katapulteilla varustetulla tornilla. Puunrungoilla, kallionlohkareilla, orjantappurakimpuilla ja kiviröykkiöillä tukittiin kaikki vuoristotiet ja solat; kukkuloille koottiin ruohoja, jotka voitaisiin sytyttää merkkituleksi, ja loitos näkemään tottuneita paimenia sijoitettiin sinne tänne niiden viereen.
Nähtävästi Hamilkar ei kulkenut kuten Hanno Kuumienlähteiden vuorten yli. Hänen täytyi otaksua, että Autharitos, joka piti sisämaan hallussaan, telkee häneltä tien. Sitäpaitsi heti sodan alussa saatu tappio tuhoisi hänet, jota vastoin voitto voitaisiin uudelleen helposti saada, kun palkkasoturit olivat joutuneet kauvemmaksi. Hän saattoi kyllä laskea maihin Rypäleiden niemelle ja sieltä marssia jompaakumpaa kaupunkia kohden. Mutta sitten joutuisi hän molempien armeijoiden väliin, ja siihen ajattelemattomaan tekoon ei hän voinut vähälukuisella joukollaan ryhtyä. Hän saattoi siis vain kulkea ariadnelaisen vuoriston reunoitse, kääntyä sitten vasemmalle välttääkseen Makarin suuta ja marssia suoraan siltaa kohden. Siellä Matho olisi häntä odottamassa.
Hän valvoi yöllä soihtujen valossa kaivoksien luojia. Hän riensi Hippo-Zarytukseen tarkastamaan töitä vuoristossa, palasi eikä levännyt. Spendius kadehti hänen voimiansa; mutta vakoojien opastuksessa, vartijoiden valinnassa, koneiden rakentamisessa ja kaikissa puolustuskeinoissa kuunteli Matho nöyrästi toverinsa neuvoja; eivätkä he enää puhelleet Salammbosta, — toinen ei häntä enää muistanutkaan ja häpy sulki toisen suun.
Usein hän kulki Karthagoon päin nähdäkseen Hamilkarin joukot. Hän kiinnitti katseensa taivaan rantaan, ja makasi suullaan ja suoniensa sykkiessä luuli kuulevansa armeijan astun taa.
Hän sanoi Spendiukselle, että jollei Hamilkar kolmen päivän kuluessa saavu, niin hän menee kaikkine miehineen häntä vastaan haastaakseen hänet taisteluun. Kului vielä kaksi päivää. Spendius pidätti häntä, kuudennen päivän aamuna hän läksi.
Karthagolaiset odottivat yhtä kärsimättöminä kuin barbaritkin sotaa. Teltoissa ja taloissa vallitsi sama toive, sama rauhattomuus; kaikki kyselivät itseltään, mikä saattoi Hamilkaria viivyttää.
Tavan takaa hän nousi Eshmunin temppelin kupukatolle, kuun ilmoittajan viereen, ja tarkasteli tuulta.
Eräänä päivänä, se oli kolmas päivä Tibbykuuta, nähtiin hänen kiireellisin askelin laskeutuvan Akropoliilta. Mappalioissa syntyi suuri hälinä. Pian syntyi liikettä kaduilla, ja kaikkialla sotilaat alkoivat varustautua keskellä itkeviä naisia, jotka heittäytyivät heidän rintaansa vasten; sitten he juoksivat nopeasti Khamonin torille asettuakseen riveihin. Heitä ei saanut seurata, ei edes puhutella, eikä lähestyä vallituksia; muutaman minuutin ajan oli kaupungissa hiljaista kuten suuressa haudassa. Sotilaat nojautuivat miettivinä peitsiinsä, ja toiset taloissa huokailivat.
Auringon laskiessa lähti armeija lännenpuoleisesta portista; mutta sen sijaan että se olisi kulkenut Tuniksen tietä tai pyrkinyt vuoristoon Uticaan päin, niin se jatkoikin matkaansa meren rantaa pitkin; pian saavuttivat he laguunin, jossa pyöreät, kokonaan valkoisella suolalla täyttyneet paikat kuulsivat kuin suuret rannalle unohtuneet hopeavadit.