— Niin, mutta on ikävä matkustaa yksin. Täytyy olla ainakin toinen mukana voidakseen keskustella saamistaan vaikutelmista.
Jeanne mietti:
— Se on totta, mutta minä kävelen kuitenkin mielelläni yksin. On niin ihanaa haaveksia aivan yksinään.
Varakreivi katsoi häneen pitkään:
— Voi sitä haaveksia kahdenkin.
Jeanne loi silmänsä maahan. Oliko tuo jonkinlainen vihjaus? Kenties. Hän katseli taivaanrantaa aivankuin nähdäkseen kauemmas. Sitten hän sanoi verkkaisella äänellä:
— Tahtoisin käydä Italiassa … ja Kreikassa, voi niin, Kreikassa … ja Korsikassa. Siellä on varmaan kovin jylhää ja kaunista!
Varakreivi suosi enemmän Sveitsiä alppimajoineen ja järvineen.
Jeanne sanoi:
— Ei, minua miellyttävät enemmän aivan uudet maat, niinkuin Korsika tahi hyvin vanhat ja muistorikkaat maat, niinkuin Kreikka. Mahtaa olla ihanaa nähdä jälkiä niistä kansoista, joista lapsina olemme lukeneet historiassa, nähdä paikat, joissa on suuria tapahtumia ollut.