— Ah! ah! ah! Minä luin joukon George Sandin romaaneja, joissa ylistetään kansaa, romaaneja, joissa työmiehet ovat yleviä ja herrasmiehet rikoksellisia. Ota vielä huomioosi se seikka, että minä olin nähnyt Ruy-Blasin edellisenä talvena ja että se oli liikuttanut minua kovasti. No niin! Eräällä minun vuokraviljelijöistäni oli poika, 22-vuotias, joka oli lueskellut papintutkintoa varten, mutta sitten jättänyt inhoten koko seminaarin. No niin! Minä otin hänet palvelijakseni!
— Oh!… Ja entäs sitten!…
— Niin, sitten… sitten, rakkaani, minä kohtelin häntä ylimielisesti, minä näyttelin hänelle paikkojani. Minä en pyydystänyt häntä, tätä moukkaa, minä saatoin hänet ilmiliekkiin!…
— Oh! Andrée!
— Niin, se huvitti minua suuresti. Sanotaan, että palvelijoista ei ole väliä, että he eivät merkitse mitään! No niin, minä en hänestä välittänyt. Minä soitin hänet puheilleni antaakseni hänelle määräyksiäni joka aamu kamarineitsyeeni pukiessa minua, samoin myöskin iltaisin, kun hän riisui minua.
— Oh! Andrée!
— Rakkaani, hän syttyi kuten olkikatto. Sitten, pöydässä, ateriain aikana, minä en puhunut muusta kuin puhtaudesta, ruumiin hoidosta, suihkuista ja kylvyistä. Puheeni vaikutus oli suurenmoinen, sillä parin viikon perästä hän kylpi joessa illoin, aamuin ja käytti hajuaineita siinä määrässä, että koko linna oli niistä myrkähtyä. Täytyipä minun suorastaan kieltää häneltä kaikki parfumit sanomalla hänelle raivostuneella ilmeellä, että miesten ei sopinut koskaan käyttää muuta kuin eau de Colognea.
— Oh! Andrée!
— Silloin sain ajatuksen perustaa maalaiskirjaston. Minä hankin muutamia satoja siveellisiä romaaneja, joita minä lainasin kaikille talonpojilleni ja palvelijoilleni. Kokoelmaani oli päässyt pujahtamaan muutamia kirjoja…muutamia kirjoja… runollisia… sellaisia, jotka kiihdyttävät…koulukodin ja koulujen oppilasten sieluja… Minä annoin ne kamaripalvelijalleni. Niistä hän oppi tuntemaan elämää…kummallista elämää.
— Oh! Andrée!